Sivut

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Uusia tuulia

Elämän moninaisista vaiheista johtuen, olen joutunut lykkäämään omia hevoshaaveitani. Se on tuntunut pääosin luonnolliselta, mutta samalla turhauttavalta. Tyttäreni on ollut hänen ensimmäisestä hengenvedostaan lähien tärkeintä. Mielen sisäinen unelmointini ei ole tosin kadonnut missään vaiheessa. Voisiko nyt olla aika toteuttaa niitä?

Viimeisen puolen vuoden aikana eteeni on tuotu monenlaisia mahdollisuuksia. Yksi niistä mahdollisuuksista liittyy vahvasti hevosiin. En ole uskaltanut puhua tästä asiasta kuin muutamille ihmisille... Tämä mahdollisuus on päivä päivältä lähempänä toteutumista, ja sisuksissa tuntuu positiivinen ja innostunut hyrinä!

Samalla kun mieleni maalailee ihania hevosunelmia, tulisi minun suorittaa muutto toiseen kaupunkiin. Ehdin juuri ja juuri juurtua tähän kyläpahaseen, mutta (onneksi) nyt tuli tarpeelliseksi muuttaa radanvarsi kaupunkiin. Elämä laitetaan siis mullin mallin kertaheitolla. Tätä muutosta tosin odotan innolla.

Eli blogiin on tulossa muutoksia ja kirjoitettavaa asiaa paljon laajemmin. Odotellaan vielä heti lisätietoja, mutta lupaan kertoa pian.