Mihin kesä meni?

Kun aikaa on mennyt näin kauan, ei enään tiedä mistä aloittaa.

Suuria muutoksia on tapahtunut ja siksi blogi ei ole ollut entistäkään aktiivisempi.

Rakas <3

Maisu on siirtynyt ylläpitoon ja jatkaa hommia hyvässä hoidossa. Oma hevosteluni ei ole loppunut, vaan työskentelen edelleen niiden parissa.

Kesällä valokuvasin paljon erilaisia tapahtumia, poneja, hevosia ja ratsukoita. Olen tavannut valtavasti hienoja ihmisiä ja oppinut paljon itsestäni.

Jos jatkan blogia, se luultavasti keskittyy edelleen kasvamiseeni ratsastajana ja hevosen kumppanina. Ja tällä kertaa ei pelkästään istunnallisesti, vaan myös henkisellä tasolla.

Ihanaa syksyä kaikille. Katsotaan mitä tästä vielä tulee. :)

Esteponi ja sen ratsastaja

Ihan en pysty itseäni esteratsastajaksi tituleeraamaan! :D

On se onni kun poni on noin varma siitä mitä tekee! Ihan kuin olisin voinut kuulla ponin sanovan, että "pidä sinä tyttö vaan kiinni niin minä hoidan!" <3

En ole kovin hyvä analysoimaan meidän suoritusta kun olen niin vihreä esteillä. Näin aikuisiällä voi laskea kahden käden sormilla hyppäysten määrän. Korkeimman esteenkin hyppäsin tällä kertaa.

80 cm

Poni tosiaan suoritti hyppäämämme neljän esteen radan erittäin tyylikkäästi. Minun huonot lähestymiset se pystyi hienosti korjaamaan.

Ensimmäisen ristikon jälkeen poni hieman aina lähti kiihdyttämään tuolle yllä olevalle pystylle, jolloin askeleet eivät ihan täydellisesti sopineet ja ponnistus lähti aika kaukaa.

Minua huvitti ihan hirveästi kun juurikin tälle pikku laatikko-esteelle tein aina ihan hirveän tien ja poni tuli vinossa, mutta se kuitenkin hyppäsi. Kunnolla korkeutta ja hoplaa! En aina tainnut olla ihan mukana hypyssä :D

Mutta on tuo poni ihan mieletön! Sen kanssa olisi ihan super mukava kisata esteitäkin :) Kunnon allround-poni.

Blogihaaste - Istunta-analyysi

No nyt päästiin haasteissa sille sektorille, josta minulla kyllä riittää kerrottavaa! Saa nillittää istunnasta ihan luvan kanssa!

Tänä kuva tiivistää jo suurimman osan omista istunta virheistä. Katse niskassa, yläkroppa nojaa sisään, nyrkit auki ja eri tasolla, vasemmasta kyljestä puuttuu kunnollinen tuki joka jättää roikkumaan sisäkaarteeseen...

Kuvatekstistä voi lukea sellaisen rautalanka-tiivistelmän. Mutta yritän nyt kuitenkin vähän monipuolisemmin avata koko hommaa. Varoitus! Kaikkia tämä läpinä ei kiinnosta varmasti yhtään, mutta kirjoitan lähinnä itseäni varten. Uskon myös, että moni painii samojen asioiden kanssa, joten toivon tästä olevan joillekin jotain hyötyä.

Voisin käydä läpi koko sen tuskaisen kehityskaaren hirvittävästä könötyksestä epämääräiseen kenotukseen, mutta ehkä homma pysyy parhaiten kasassa jos puhun niistä tämän päivän ogelmistani (ja ehkä vahvuuksistani?).

Käsistä olen puhunut blogissani paljon. Olen pohtinut hyvää tuntumaa ja sen saavuttamista. Käden paikkaa ja nyrkkien asentoa. Mutta ensimmäisenä on kuitenkin tarkasteltava keskivartaloa. Koko istunta lähtee siitä: kädet, hartiat, pään ja kaulan asento, sekä lantio. 

Koska ihminen on rakennettu niin, että selkäydin on selkärangassa, ja sieltä lähtee koko systeemiä ohjailevat hermosolut ympäri kehoa, pitää ensiksi masteroida sen alueen lihakset. Saada ne toimimaan niin mutkattomasti ettei edes huomaa käyttävänsä niitä. Ja sitä kautta päästäisiin tekemään hienosäätöä raajojen suhteen ja jne.

Mutta ratsastuksessa se ei ole ihan noin suoraviivaista. Kaikki muuttuu heti, kun alle laitetaan liikkuva hevonen. Ensinnäkin pitää oppia hevosen liike ja sen vaikutus omaan kehoon. Miten minun kehoni kuuluu liikkua mukana? Miten olen häiritsemättä hevosta? Kuinka paljon vinouteni vaikuttaa hevoseeni ja sen vinouteen? Aiheutanko hevoselleni lihasjumeja koska olen vino? Näitä kysymyksiä minä kysyn itseltäni usein ja kieltämättä pakottaa pohtimaan istuntaa jokaisen ratsastuksen aikana.

Jos mennään ihan alkuun, niin se että ihminen istuu hevosen selässä "häiritsee" hevosta. Se luo paineen tietylle alueelle selkää ja estää jo itsessään hevosen luonnollista fysiikkaa. Tämän asian kanssa painiskelin vuosi sitten ihan urakalla ja välttelin ratsastusta jottei se aiheuttaisi ponille enempää jumeja. Opin ainakin monia muita liikutusmuotoja. Ratsastuksellinen itsetuntoni oli myös aivan pohjalla, mutta sen nostamiseen ei onneksi tarvittu kuin yksi Laura Loiva.

Kun sain viimein uskoa siihen, että meistä voisi Maisun kanssa viimein tulla ratsukko, aloin ruoskia itseäni suoraksi. Opiskelimme koulussa juuri anatomiaa ja fysiologiaa, joten kaikki tämä tuki kehitystäni "istujana". Aloin ymmärtää syy-seuraussuhteita omassa tuki- ja liikuntaelimistössäni:

Oikea lapatuki:

Oikea lapaluuni on siis aavistuksen verran liian ulkoneva, joka aiheuttaa sen, ettei sen puolen käteni pysy vakaana. Kompensoin sitä jännittämällä hartiaa ylös päin, joka taas pyöräyttää käden liian eteen ja liian ylös.

Korjaaminen?

Oikeiden lihasten vahvistaminen lapaluun stabiloimiseksi ja siten koko käden. Miten? Siihen löytyy ihan omia harjoitteita, mutta itse olen lähinna yrittänyt ratsastaessa vain ajatella lavat taakse ja alas. (sen niminen lihas tärkeässä roolissa, kuin m. serratus anterior)

Alla olevassa kuvassa yritän ilmeisesti asettaa ponia vasemmassa kierroksessa sen suuntaisesti. Todellisuudessa lantioni ratsastaa edelleen enemmän oikeaa kierrosta ja oikea kylkeni jää löysäksi. Istuinluuni ovat niin, että oikea istuinluu on satulassa liian voimakkaasti ja vasen jää täysin ilmaan, koska istun liikaa vasemmalla (siis kirjaimellisesti vinossa).

Vasemmassa kierroksessa kaikki virheet vielä korostuvat kymmenkertaisesti.

Tätä korjaan tuskaisena joka kerta. En oikein ole vielä selvittänyt, että mitkä asiat minut työntävät tuohon asentoon. Toisinaan epäilen sitä, että en saa oikean puoleista lonkkaa riittävän auki. Sama ongelma minulla oli myös kun harrastin vielä tanssia. Ehkä ongelma on rakenteellinen? 

Mutta kaikesta spekulaatiosta huolimatta, oli sitten rakenteellisia puutteita tai ei, minun on päästävä istumaan niin, että paino jakaantuu satulaan tasaisesti. Eli siis vahvemmat kyljet ja lapatuki kuntoon. Unohtamatta toki vatsa- ja selkälihaksia, jotka pitävät alaselän suorana ja istunnan vakaana.

Painopiste liikaa oikealla.

Ponin on vaikeaa asettua ja taipua rehellisesti, kun ratsastaja on menossa väärään suuntaan ja painopiste ei ole keskellä.

Laukan aikana jännityn ylävartalosta ja käsistä katoaa jousto ja pehmeys. (lue: Pyöriikö laukka?)

Kun vertaa kahta alempaa kuvaa, huomaa hyvin sen, miten ratsastan ylävartalolla aina enemmän oikee kierrosta. Oikeassa kierroksessa jopa liitoitellusti ylävartalo kiertyneenä, mutta vasemmassa väkerrän sisäkädellä muka asetusta, mutta ratsastan silti ylävartalolla oikealle. Erittäin sekavia apuja ponille.

Tiedän, että korjattavaa on paljon, mutta koska asiat menevät eteenpäin koko ajan, jaksan uskoa itseeni. Istunnalliset ongelmat ovat siitä hauskoja, että niihin pitää palata aina uudelleen. Toisinaan tietyt virheet toistavat itseään, toisinaan uuden tehtävän opettelu saattaa luoda uuden virheen. Siksi ei voi kuin peräänkuuluttaa valmentajien ammattitaitoa ja ratsukkokohtaista ymmärrystä. 

Jokainen on oma ainutlaatuinen vino itsensä ja kun siihen lisätään hevonen omine jäykkyyksineen, on siinä aikamoinen palapeli ratkaistavana. 

Ratsastajana aion aina vähän ruoskia itseäni istunnan suhteen, sillä kyse ei ole vain minusta, vaan myös eläimestä jonka kanssa tulisi päästä saumattomaan yhteistyöhön. Se onnistuu vain jos suostun näkemään itseni virheellisenä.

Se on ehkä vahvuuteni. Olla rehellisesti virheellinen. 

Tsemppia kaikille omien virheiden korjaamiseen! <3

Pyöriikö laukka?

Minä nyt vielä jatkan laukasta puhumista. Pakko purkaa ajatuksia tässä vaiheessa matkaa.

Kuva vuoden 2013 keväältä

Viime viikolta

Minulla on aina ollut ongelmia Maisun kanssa laukatessa. Ihan aluksi se johtui luultavasti siitä, että kaikki keskittymiseni meni siihen, että se nyt edes laukkaisi allani. Jos aloin yhtään vaikuttaa sen laukkaan, se laski raville. Vähitellen laukkaaminen jäi erittäin vähälle. Pitkiä pätkiä laukattiin oikeastaan vain maastossa.

Maisun vinous myös korostuu laukassa (kuten myös omani!) ja siksi joudun tehdä todella paljon töitä, että laukka tuntuu edes hyvältä ja ei ole sitä tunnetta että kaatuu. Se menee myös helposti kolmitahtiseksi ja etupainoiseksi.

Viime kesä. Aika jännittynyt toi oma jalka...

Ja koska yhdessä vaiheessa aloin luottaa liikaa poniin ja itseeni, päästin Maisun liian etupainoiseen laukkaan, liian pehmeällä kentällä, liian kovaa jyrkkään mutkaan, liian pitkillä ohjilla, ja epäonneksemme kaiken tämän yhteisvaikutuksesta kaaduimme. 

Kummallekaan ei käynyt kuitenkaan mitään. Se oli aika hallittu hidas kaatuminen. Maisulla vähän lihakset jumiutui ja minulla oli jalka hetken kipeänä.

Kuitenkin se on vaikuttanut vuoden verran siihen, että en uskalla kunnolla laukata. Vaikka omalla tallilla kentän pohja on parhaita joilla olen ratsastanut ja sielä todellakin on tilaa, pelkään jokaista kulmaa. Ehkä myös siksi, koska laukassa minulta häviää kontrolli etuosaan. Tunnen miten etupainoinen Maisu silloin on. 

Usein annankin Maisun laskea raville ja tyytyväisena jatkan taas ravityöskentelyä... Eihän se nyt noin voi mennä enää pidempään! Ja onneksi nyt on tapahtunut taas muutama käänteen tekevä onnistuminen.

Ehkä tällä hetkellä suurin ongelma on se, että jännitän ja puristan polvella ja varmaan ihan kaikella muullakin. Mutta on se ihmisen onni, että jotkut sanoo ihan konkreettisesti, että alahan nyt vaan tyttö ratsastaa siellä.

Laura neuvoi muutamia aika hyviä konkreettisia juttuja, joilla saada poni paremmin takajalkojen päälle. Sain muutaman ihan älyttömän hyvän pätkän aikaiseksi näillä ohjeilla! Nyt taas tiedän miltä pitäisi tuntua ja pääsin istumaan kunnolla satulaan.

Jotenka nyt vain aloitetaan se laukan työstäminen. Ja ekaa kertaa on sellainen olo, että mä pystyn siihen! Kiitos tsempparit! <3

Kyllä se sillon hymyilyttää kun alkaa sujua :)

Iloksenne jälleen videota

Videolta löytyy sekä irtohypytystä, jonkin asteista hyppäämistä selästä käsin, harjoitusravi työskentelyä ja kuvia.

Videolta näkee miten paljon poni puskee mun kanssa laukassa takaosaa sisäuralle. Nyt pitää vaan ratsastaa sitä laukkaa.

Mehän ollaan kohta ihan iskussa!!!

Pari kuukautta sitten kun aloiteltiin uudestaan treeniä, tuntui ettei itse osaa enää yhtään mitään ja ponikin oli vähän onnettoman oloinen. Ponilla ymmärrettävästikään ei ollut oikein kuntoa, mutta ei toisaalta ollut minullakaan. Joten, alettiin siis vähitellen yhdessä kohottaa kuntoa!

Muistelin pitkään kaiholla viime kesää, jolloin oltiin molemmat hyvässä kunnossa ja oltiin saatu hiottua yhteistyötä jo melko mutkattomaksi. Kuvittelin, että sen saavuttamiseen tarvittaisiin taas 5 päivää viikossa armotonta treeniä ja vähintään puoli vuotta, mutta kyllähän ne kerran keksityt asiat sieltä löytyi molemmilta aika nopeasti. 

Meidän tärkeimpänä tehtävänä on nyt ollut treenata kevyttä tuntumaa niin, että käsi pysyy mahdollisimman hiljaa, mutta kun se jotain pyytään niin poni seuraa rennosti. Ollaan päästy jo todella hyvään alkuun! Parhaimmillaan minun ei tarvitse kuin avata lantio käännöksen suuntaan, ulkopohje ja kevyt painallus ulko-ohjalla kaulalle ja poni kääntyy ja samalla taipuu ihanasti sisäpohkeen ympärille. Se on mieletön tunne. 

Toisinaan tuntuu, kuin meillä olisi yhteinen mieli. Tehtävien suorittaminen vain tuntuu niin helpolta. Se, että tekee hyvän pohjatyön perusratsastuksen kanssa, avaa ovia vaikeampiin tehtäviin ja helpottaa niiden suorittamista. Ja perusratsastukseen palaaminen on varmasti tärkeää oltiin millä tasolla tahansa.

Nyt kun on saatu tuntuma kuntoon, voidaan alkaa vähitellen siirtää painoa entistä enemmän takaosalle. Maisu on rakenteeltaan hieman takakorkea, joten haasteita löytyy. Minun on myös saatava oma ratsastukseni siihen pisteeseen, että pystyn auttaa ponia parhaani mukaan. 

Tällä hetkellä kuitenkin tärkeää on että liike virtaa selän läpi ja aletaan löytää tahti. Puomit ovat oiva keino tahdin löytämiseen! Poni yleensä syttyy puomeista ja se myös joutuu miettimään mihin jalkansa laittaa. 

Kättä voi kantaa vaikka lisääkin vähän ;)

Ravi meillä sujuu jo aika hyvin. Mutta se laukka... Sitä pitää vaan nyt alkaa harjoittelemaan. Koska ei sitä opi jos sitä ei yhtään harjoittele. Ystäväni sanoi, että mun pitää vaan alkaa ratsastaa sitä laukkaa, eikä vaan kököttää kyydissä. Ja se on kyllä ihan totta. Jännitän vieläkin ihan liikaa, jolloin unohdan ratsastaa. Jopa vähän lamaannun ja jäykistyn. 

Tällä kertaa tosin saatiin muutamia askelia ihan hyvää laukkaa! Kehtaa muutaman kuvankin tänne laittaa. Edelleen silti huomaa, että en istu kunnolla satulassa ja nojaan eteen päin. Jalka on jopa aika paikallaan.

"Eikai me kaaduta?!?"

Ei toi kuski oikeen osaa....

Laukkojen jälkeen on ihana palata ravityöskentelyyn. Se tuntuu niin vaivattomalta askellajilta.

Välillä nostan raamia vähän ylös päin. Yritän tehdä senkin ponin ehdoilla ja niin, että meillä molemmilla riittää rahkeet. 

Voiko kuvasta päätellä kuskin tunnetilan?

Sen pitää olla kivaa

Katsotaan pääsäänkö starttaamaan meidän kisaura. Pitää varmaan vähitellen alkaa miettiä niitä radan (heC) tehtäviä. 

Ainakin meillä alkaa olla jo suhteellisen hyvät eväät.

Kiitokset kuvaajille! Ihanaa voida taas nillittää omista virheistä :)

Video-postaus

Videoiden julkaiseminen on mulle aina vaikeaa. Olen niin kriittinen omasta ratsastuksesta, että en koe että yksikään video on ikinä julkaisukelpoinen! Mutta pakko kai se on välillä jotain laittaa... 

Joten rohkaisen mieleni ja jaan kanssanne nyt tälläisen pätkän meidän ravityöskentelystä. Mennään ilman satulaa ratsastushuovalla. Tässä taas lähinnä minä keskityn, että käsi ja jalka pysyisi nätisti. Maisun pidän mielummin vapaammassa muodossa kun harjoittelen omaa kättä. Jotenkin pystyn siten helpommin pitää käden hyvänä. Toisinaan jännityn yläkropasta ja toisinaan on liian pitkä ohja, mutta kai se muuten näyttää ihan sujuvalta?

Ihanaa kun lumet sulaa ja kohta pääsee kunnolla ratsastamaan!

Pakko laittaa vielä video minun ja erään tallin toisen hevosen herkästä hetkestä! Ei mienannut tulla tarhan siivoamisesta mitään kun tämä mussukka änki koko ajan iholle <3

Minun Maisu Helsinki Horse Fairissa!

Edelleen ihan hassua ajtella, sielä se meikäläisen poni oli isossa kaupungissa esiintymässä! MINUN MAISU! Mä oon kyllä todella ylpelä <3 On siinä vaan niin viisas eläin. Onhan Maisu aikanaan ollut muutamissa tapahtumissa talututsratsuna, mutta ei se nyt ihan ole samassa mittakaavassa kuin messut. Hevoskouluttaja Laura Loiva esitti ponin, ja ihana nähdä miten poni noinkin vieraassa tilanteessa luotti Lauraan täysin!

Laura ja Maisu areenalla :)

Maisu pääsi siis Hevostaitoliiton mukana maastakäsittely kilpailun esittelyyn mukaan. Kilpailu on siis vielä kehitteillä, mutta Hevostaitoliitto ja Suomen Ratsastajainliitto tekevät asian kanssa yhteistyötä. Minusta kilpailumuoto on hieno idea! Maastakäsittelytietoisuus on muutenkin selvästi Suomessa noussut. Hyvä! 

Maastakäsittely-rata on hyvin samalla tyylillä rakennettu kuin koulukilpailuissa tai estekilpailuissa. Siihen kuuluu esim. puomien ylitystä, kokorataleikka ja suunnanvaihto, pressun ylitys, pysähdys ja peruutus, sekä siirtymisiä. Siinä arvioidaan käsittelijän ja hevosen yhteistyön sujuvuutta. Ratoja tulee olemaan mitä luultavammin eri tasoisia eri tehtävillä. Jokaiselle löytyy siis jotakin! Ja tähän kilpailumuotoon voi osallistua kuka tahansa! Kilpailusta on tulossa tarkemmat säännöt tulevaisuudessa. :)

Ei paljon pressut Maisua haittaa! 

<3

Kaikissa kuvissa copyright minulla!!!

Mitäs me ollaan tehty?

Ajattelin nyt kun kerta kipeänä ollaan, niin jos kirjoittaisin vähän tarkemmin siitä mitä nyt ollaan treenattu.

Maanantaina pääsin tallille ajoissa ja otin kameran ja jalustan mukaan. Sain kuvattua kivan pätkän alkuvalmisteluista, mutta ratsastusosuus ei tallentunutkaan videolle :/

Mutta tässä on pätkä meidän alkuvalmisteluista. Maisu on niin ihana kun siihen voi luottaa, että se seisoo paikallaan sen ajan kun hoidan sen. Yksi niistä piirteistä joita Maisussa arvostan erittäin paljon. <3 

Juoksutin Maisun ensin lyhyesti, jonka jälkeen hyppäsin kyytiin. Mentiin ilman satulaa, koska jotenkin tuntuu, että siten pääsen liikkeeseen paremmin mukaan.

Aluksi katsoin, että pohkeet menevät läpi ja että varmasti olen suora. Oikea pohje tuntuu todella tahmealta tällä hetkellä, mutta luulen sen johtuvan siitä, että istuntani antaa ponille ristiriitaisia apuja.

Kun olin saanut itseäni suorempaan ja ponin pohkeesta mukaan, aloin tehdä puolipidätteitä. Keskityin lähinnä istunnalla pidättämiseen. Poni alkoi olla mukavan rento ja kuunteli pidätteet juuri niin kuin toivoin. Se laski takaosaa alleen ja säilytti rentouden edestä. Hyvä poni <3

Keskityin myös suoruuteen. Se on minulle vielä vaikeaa kun tuntuu että yritän kokoajan asettaa johonkin. Mutta kun asiaan kiinnittää huomiotaa niin huomaa miten paljon helpommin saa myös takajalat rehellisesti rungon alle.

Puolipidätteestä aloin tehdä siirtymisiä käynnin ja ravin välillä, niin että rentous säilyy. Oli kiva huomata miten poni alkoi käyttää itseään kokoajan paremmin ja pyöreämmin. Halusin ratsastaa eteenalas muodossa, mutta kuitenkin niin että Maisu kantaa kunnolla selkänsä.

Pohkeilla piti välillä muistuttaa vatsalihaksia mukaan ja sitä kautta saatiin taas selkä ylös. Reidellä tehdyt kevyet pidätteet saivat ylälinjan kohoamaan ja samalla kun antoi pohkeita, sai myös askeleeseen lisää tahtia.

Täydellisiä hetkiä tulee edelleen todella harvoin koska tuntuu että ollaan taas aika raaka ratsukko, mutta alan taas muistaa paljon asioita ja tuntuu siltä, että niin ponikin.

Hyvää Ystävänpäivää!

Kiitos kaikille jo mukana olijoille! <3

Mä olen lysähtänyt!!!

Hirveetä kun ei enää jaksa samalla tavalla kuin ennen! Siis ratsastaa! Tää tauko teki joo päälle tosi hyvää, mutta kroppa ei todellakaan ole ihan samalla tasolla enää.

Ihan vinoks on mennyt koko homma. Vasen kylki reistaa ja lerputtaa miten sattuu ja oikea lapa ja sitä kautta käsi elää ihan omaa elämää taas. Ei senkään takia tee nyt mieli ratsastaa kun pelkään että kohta se poni on taas ihan jumissa kun olen itse niin toispuoleinen. 

Nyt on jumpattu!

Mutta kuulkaa. Mä olen keksinyt ratkaisun! Alan tehdä ratsastusta tukevaa harjoittelua kotona! Vanhvistan kylkiä ja keskivartalon kannatusta, sekä keskityn omaan suoruuteen! Minä en silloin siis vaikuta poniin negatiivisesti ja poni kiittää kun sen ei tarvitse hoiperrella mun alla ainakaan niin paljon kuin nyt.

Nyt on kerran jumppailtu. Sekin auttoi! Tänään nimittäin ponin juoksuttamisen jälkeen rohkaisin mieleni ja päätin olla suora ratsastaja. Hassu juttu, mutta olipa pikkasen helpompi taas istuskella. Kun jaksoin taas ihan itse kannatella itseni niin kappas kummaa niin jaksoi ponikin. 

Koska kukaan ei ollut mun suuria ahaa-elämyksiä tallentamassa hienolla kameralla, niin laitoin kännykän aitaa vasten ja otin videota. Se muuten toimi ihan hyvin. Muillekin yksinäisille ratsastajille vinkkinä. ;)

Kuvien laatu ei siis päätä huimaa tänään, mutta parempi jotain mössöä kuin ei yhtään mitään.

Vasem kierros on paha kierros. Tänään ei ihan niin paha. Oikea käsi on suht nätisti.

Kädethän on ihan nätisti mutta kylki ei vielä ihan jaksanut olla kaarteessa mukana.

Noi kädet on taas hyvin!? Mitä ihmettä??