Sivut

lauantai 11. toukokuuta 2019

Millainen päivä sinulla on tänään?

Omaa negatiivista käytöstä ja mielentilaa on joskus vaikea havaita itse, ennen kuin todella jokin asia alkaa pänniä. Usein toiset ihmiset saattavat huomata mielentilamme, ennen kuin on itse edes ymmärtänyt jonkun asian vaivaavan.

Entä sitten hevoset? Hevoset ovat elekielen supertulkitsijoita, joten niiltä tuskin jää mikään näkemättä. Kun tallille painelee vähän turhauttavan työpäivän jälkeen pieni kiukku olkapäällä, luultavasti toimii myös hevosen kanssa aavistuksen kireämmin, kuin normaalisti. Hevonen saattaa vaikuttaa siltä, että se on tahallaan ärsyttävä ja oikuttelee, vaikka todellisuudessa se saattaa vain peilata omaa mielentilaamme? (Tässäkin toki hevoskohtaisia poikkeuksia. Hevoset osaavat myös lohduttaa <3)

Oma mieli saattaa jäädä junnaamaan negatiivisuuden kierteeseen. Tiedättehän sen äänen, joka pään sisällä kertoo totuuksia? Riippuen mielentilasta, äänenä saattaa toimia myös omassa elämässä vaikuttavien ihmisten ääniä. Huomaamme päämme ajattelevan tietyllä äänenpainolla. Onko tämä ääni kuitenkaan aina oikeassa, vai peilaako se vain tunnetilaamme? Pitääkö tämän äänen ajatuksia uskoa?

Kun sisällä kuohuu, ei aina tiedosta mikä oli tunteelle alkuperäinen syy. Varsinkaan jos heittäytyy ns. virran vietäväksi ja luovuttaa. Tällöin mieli alkaa kasata alkuperäisen syyn päälle uusia ärsytyksen aiheita. Vyyhti on valmis, ja sitten ärsyttää kaikki.

Tämä ääni kertoo sinulle: "Miten ikävästi tuokin idiootti äsken sanoi yhtään ajattelematta! Ja kuinka hän viime viikolla teki sitä ja tätä, yhtään minua ajattelematta! Ei se varmaa edes pidä tai välitä minusta. Mutta en minäkään välitä!" Minä ainakin myönnän, että syyllistyn tähän. Se mistä tämä aivojen toimintamalli johtuu, onkin sitten toinen asia. "No nyt se hevonen viskoo päätään taas... Ihan varmasti vaan ärsyttääkseen minua!"

Ääni saattaa valehdella. Kertoa, kuinka me emme onnistu, emmekä osaa mitään. Säälimme itseämme ja syytämme ulkopuolisia asioita. Ehkä sitä ei siis kannata liikaa kuunnella. Mutta kuinka sen voisi vaimentaa?

Kuinka moni meistä on oikeasti kiinnostunut oman mielen hoitamisesta? Tarvitaanko siihen aina terapeuttia tai henkiparantajaa? Olisiko meillä kuitenkin kaikilla valmiudet tutustua mieleemme ja tapaamme ajatella? (Tähän väliin kirjasuositus: Kimmo Takanen - Tunne lukkosi)

Hevoset kyllä usein kestävät meidän kiukkuisen mielentilan. Siksi ne myös ovat parhaimmillaan niin terapeuttisia. <3 (Tai sitten hevosellakin on huono päivä...) Harva pystyy hallitsemaan mieltään täydellisesti, eikä tarvitsekaan. Me ollaan ihania epätäydellisiä ihmisiä. Mutta voisiko elämä olla jopa helpompaa ja hauskempaa, jos ymmärtäisimme paremmin, miten meidän mieli toimii? Vai uskaltaakohan sinne liiaksi kurkistella?

Voisiko olla niin, että meidän tulisi erottaa tämä tunteiden vallassa oleva mieli ja ääni siitä, kuka todellisuudessa olemme? Keitä olemme ja ohjaako meitä eniten: mieli, tunteet, järki vai intuitio?

Voisinko olla parempi ratsastaja, jos ymmärtäisin ja hallitsisin mieltäni paremmin?

torstai 9. toukokuuta 2019

Take a deep breathe, smile and listen

✨Hengitä ja hymyile✨

Kun on hieman suorituskeskeinen ja perfektionisti, niin sortuu usein ratsastaessakin pyrkimään vain täydellisyyteen... On tullut aika monta kertaa mentyä nuttura kireällä ja naama muistuttaen enemmän vanhaa vihaista kiinalaista miestä. Eikä se ratsastus kyllä ole sujunut yhtään sen paremmin. Vähitellen opin päästämään irti suorituskeskeisestä tavasta ajatella, ja siirryin enemmän fiilispohjaiseen treenaamiseen.

Yllätyksekseni huomasin, että tulosta alkoi tapahtua oikeaan suuntaan kuin vahingossa. Omien ennakko-odotusten luominen kannattikin lopettaa ja treenatakin niitä asioita, jotka tuntuu tänään hyvältä ✨

Ja kuuntele!

Aloitin kävelemällä pitkiä aikoja hevosen kanssa pitkin ohjin. Kuulostelin silmät kiinni, miltä käynti tuntuu. Yritin vain hengittää ja keinua tahdissa. Oli ihan oikeasti päiviä, jolloin kävelin 40min ja ravasin lopuksi 5min. Ja se tuntui sinä päivänä oikealta. 

Vähän kuin kommunikointia hevosen kanssa. "Mitäs tänään tehtäisiin?" Kun yhteistä kieltä ei ole, niin on opittava kuuntelemaan muilla tavoin. Mitä enemmän kuuntelemme, ehkä sitä enemmän ne myös haluavat meille kertoa?

Yhteistyöterveisiä

Jatkossa tämä blogi toimii yhteistyössä Playsson.netin kanssa!

Innolla odotan, mitä yhteistyö tuo tullessaan. Tiimityössä on voimaa!

perjantai 3. toukokuuta 2019

Ajattelutapaa muuttamalla paremmaksi ratsastajaksi?

Aiemmin ajattelin, että kunhan ratsastan vain mahdollisimman tasaisesti ja korjaan omaa istuntaa ja vähän ohjalla hevosta, niin päästään hyvään lopputulokseen.
Mutta ei se ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Koska ratsukko on kombinaatio hevosen ja ratsastajan luonnollisesta puolierosta, vinouksista ja lihasjännityksestä, onkin pureuduttava reippaasti pintaa syvemmälle. Ihan mielen sopukoihin asti.

Alkutaipaleella
Vähän pidemmällä ymmärrystä
     

Mistä ihmeestä sitä lähtisi liikkeelle? En usko, että tässä kohtaa on myöskään oikeata tai väärää vastausta. Jokainen ratsukko on oma kokonaisuutensa, jolloin matkakin on erilainen.

Ainoa, jota voin tässä kohtaa peilata parhaiten, on oma kokemukseni. Olenkin kirjoittanut minun ja entisen ponini vaikeuksista paljon aikaisemmissa postauksissani. Tässä kohtaa taas pysähdyn ajattelemaan, että miten upea laji ratsastus on! Mitkä mahdollisuudet oppimiseen ja reflektointiin tämä antaa!

Uusi suuntani ratsastajana alkoi muuttamalla ajattelutapaa.

1. Kaikki vaikuttaa kaikkeen
Aloin vähitellen ymmärtää, että me todella olemme kokonaisuus. Minun oli opittava ymmärtämään lisää.

2. Luota itseesi ja ole valmis muutokseen
Kun jokin tuntui kerta toisensa jälkeen vaikealta ja teki mieli itkeä ja hakata päätä seinään. Neuvoja tuli ovista ja ikkunoista. Joko sitä jatkaa yrittämistä uudelleen samalla tavalla kuin aina ennenkin, kuuntelee jokaista ohjetta ja sekoittaa päänsä, tai sitten pysähtyy ja hengittää syvään. Sitten voitkin kysyä hevoselta: Mitä sinä minulta nyt tarvitset?

3. Kuuntele hevostasi
Tämä on tärkein. Huomasin, että luopumalla omista odotuksista ja keskittymällä kuulostelemaan hevosta, pääsin paljon nopeammin toivottuun lopputulokseen. Toki tämäkin oli pitkän matkan takana ja se vaati valtavasti itsetutkiskelua. Erittäin suureen rooliin nousi myös oikeanlainen ja turvallinen ihminen, jonka kanssa asioista pystyi keskustelemaan. 

4. Oman kehon tunteminen
Mitä paremmin opin tuntemaan oman kehoni, sitä paremmin osasin myös kuunnella hevosta. Tämä auttoi minua myös pääsemään turhautumisen tunteista eroon. Lopetin itseni syyttelyn ja aloitin muutoksen hoitamalla omaa kehoani. Erittäin keskeiseen rooliin nousee nyt ihmiskehon tuntevat ammattilaiset. Jäsenkorjaajat ja fysioterapeutit. Mitään en suosittele niin vahvasti, kuin että hoitaa itseään ja oppii ymmärtämään oman kehon haasteet. Uusi ovi aukeaa, jos on valmis oppimaan.

Alkaessani tuntea omaa kehoani ja ymmärtää sen vaikutusta paremmin, jouduin luopumaan omasta hevosesta. Onneksi minulla oli mahdollisuus ratsastaa erilaisia hevosia ja oppia entistä enemmän. Pian aloin odottaa tytärtäni ja ratsastus jäi kokonaan.

Tämä seuraava kohta on oleellisin, vaikka se tuntuu aiheesta irralliselta. Tämä muutti kaiken:

5. Kehu hevostasi ja itseäsi
Alkuun olin niin syvällä itseinhossa ja suorituskeskeisessä mielentilassa, että en osannut kehua hevosta. Vaadin ja halusin, että se toimisi. Harmistuin, kun tunsin että se ei edes halunnut yrittää. Miksi se ei pidä minusta? Miksi se pitäisi. Kun lopetin suorittamisen ja aloin keskustelemaan, moni asia muuttui. Minulta kysyttiin Näinkö? ja pääsin vastaamaan, että Kyllä! Oletpa taitava! Joka kerta kun kehuin ponia, samalla kehuin vahingossa myös itseäni.

Näin alkoi matkani kohti parempaa ratsastusta, suoruutta ja tasapainoa. Samalla ymmärrystä, jolla ei toivottavasti ole koskaan loppua.





Sina 💫



sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Kuka olen nyt?

Ensin ajattelin, että luon kokonaan uuden blogin, mutta koska jokainen hetki on ollut tarkoitettu päästäkseni tähän, haluan säilyttää vanhat postaukset osana matkaa. Kerron nyt hieman, mitä tässä välissä on tapahtunut.

Alustan hieman tilannetta. Ratsastaminen on ollut tauolla jo melkein kolme vuotta. Oman ponin myymisen jälkeen olen ratsastanut lähinnä satunnaisesti. Tähän taas vaikuttaa 9kk raskaana olo, jolloin en ratsastanut ollenkaan. Ja sen jälkeen olenkin ollut pääsääntöisesti äiti. Tyttäreni täyttää heinäkuun lopulla 2 vuotta. 

Elämä muuttuu lapsen saamisen jälkeen. Keskipisteeksi muodostuu ihmisen alku, joka tarvitsee äitiään. Omat tarpeet ja toiveet jäävät luonnollisesti taka-alalle. Niin se vain menee ja niin sen kuuluu mennä. Tärkein tehtäväni on aina olla äiti. 

Olen aina ollut tavoitteellinen ratsastaja. Minulle on tärkeää olla fyysisesti kunnossa, jotta voin mahdollisimman häiriöittä istua hevosen selässä ja pyytää sitä tekemään asioita kanssani. Pidin huolta keskivartalostani ja venyttelin. Vaikka tiedän, että se kaikki minulla on ja tulee nopeasti takaisin kun vain pääsen takaisin "ruotuun", mutta matka tuntuu juuri nyt kovin pitkältä. 


Sisällä palaa! Ihan valtava halu ja tahto. Tuntuu kuin olisin sisäisesti syntynyt uudelleen. Ajatukseni koko ratsastuksesta ja hevosten parissa olemisesta on löytänyt sen raiteen, jota pitkin haluan alkaa tätä junaa kuljettaa. Alan hahmottaa omaa palapeliä ja pystyn katsomaan sitä kokonaisuutena. En malta odottaa, mitä paloja saan laittaa paikoilleen ja ymmärtää taas jotakin uutta.

Olen antanut anteeksi itselleni ne hetket, jolloin olen tietämättömänä turvautunut vääriin keinoihin ja itkenyt pahaa oloani. Hyväksyn sen tien, jonka olen kulkenut ja olen siitä kiitollinen. Olen onnellinen ja siunattu niistä ihmistä, jotka ovat avanneet silmäni ja seisseet rinnallani turhautumisen hetkinä, ja hyväksyneet minut sellaisena kuin olen.

Koen olevani vahvempi ja luottavaisempi. Avoimempi uudelle ja valmis ymmärtämään lisää. Olen valmis olemaan avoin hevoselle ja kuuntelemaan, mitä se minulta tarvitsee. 

Mitä siis tästä vielä puuttuu?

Sileäturpainen 
kumppani.

Alan olla valmis. Tunnen sen. Ja nyt minun tulee vain luottaa siihen, että se oikea kumppani, uusin opettajani ja ratsuni, on tulossa. 




Susanne von Dietze - Horse and Rider in Motion -tapahtuma lauantai PART 1

Vaikka blogi nyt onkin jo vuosia sitten kuollut pystyyn, päätin kirjoittaa muutamia asioita ja pohdintoja ulos, lähinnä omaa oppimista varten. Päätin jakaa tekstin useampaan osaan, sillä informaation määrä on aivan valtavaa. Joten tässä ensimmäinen:



Arpaonni osui kohdalleni ja pääsin Hyvinkään Hevossairaalan arvonnan kautta osallistumaan Horse and Rider in Motion -tapahtumaan Ratsastuskeskus Ainoon. Lippuni oikeutti koko päivän tapahtuman seuraamiseen lauantaina 27.4.

Saavuin paikalle vähän klo 9 jälkeen. Paikalla oli mukava porukka suomalaisia hevososaajia, jotka seurasivat tiiviisti ensimmäistä esiintyjää. Ainon maneesi oli aavistuksen viileä, ja istuessani katsomoon tajusin, että auton takapenkille jäänyt toppatakki ei olisi ollutkaan yhtään liikaa.

Maneesissa oli keskittynyt tunnelma. Kentällä oli kaksi ratsukkoa ja tummahiuksinen nainen, joka keskittyi intensiivisesti toisen ratsukon ohjaamiseen. Susanne von Dietze, on saksalaissyntyinen valmentaja ja ratsastaja. Hänestä voi lukea lisää täältä.

Dietze keskittyi peruspalikoiden hiomiseen. Hän auttoi ratsukkoa löytämään tasapainoa erilaisten harjoitteiden avulla. Saapuessani paikalle, hän kävi läpi kevennystä ja ratsastajan ylävartalon suoruutta. Harjoituksessa hän pyysi ratsastajaa ottamaan ohjat sisäkäteen, ja nostamaan ulkokäden rintakehän eteen, kuin kannattelisit suurta pyöreää palloa. Harjoitus tehtiin molempiin suuntiin. Harjoitus vaikutti positiivisesti istuntaan ja ratsastaja sekä hevonen tuntuivat olevan mielissään!

Susanne kertoi, miten oleellista rintarangan vapaus on. Jotta alaselkä ja lantio voi päästä rennoksi, on ylävartaloon löydettävä vapaus. Taas jälleen kerran kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tätä demonstroitiin myös kylkiin tehtävien venytysten avulla kaikissa askellajeissa. Harjoituksen loppua kohden ratsukko näytti todella hyvältä ja harmoniselta. Tuntui hyvältä heidän puolestaan.

Tässä kohtaa täytyy nostaa hattua kaikille ratsukoille, jotka osallistuivat ja toivat näytille omat haasteensa! Jokainen meistä on omalla oppimisen polullamme ja täydelliseksi tässä lajissa tuskin koskaan pääsee. Joten nautitaan siitä mahdollisuudesta, että voimme oppia ja saada aina vain uusia ahaa-elämyksiä. Se on tämän lajin suola <3

Seuraavaksi keskityttiin laukan hiomiseen. Laukan tahti 1-2-1-2-1-2.... Ensimmäinen tahti takajaloilla ja kaksi viimeistä etujaloilla. Selkeää. Kyllä. "Kummalla istut raskaammin?" kysyy Susanne. Järjen mukaan tietysti ensimmäisellä tahdilla, eli kun takajalat ponnistaa maasta. Mutta ei se olekaan niin yksinkertaista. Koska laukka keinuu eteen ja taakse, tapahtuu helposti se virhe, että etujalkojen koskettaessa maahan, ratsastaja jää liikkeessä jälkeen, jolloin painopiste kallistuu enemmän etujaloille.
(Lisäksi, koska hevosen lapaluu on kiinni rintarangassa vain lihasten ja ligamenttien avulla, olisi ratsuhevoselle ideaalia liikkua painopiste takaosalla.)

No mitä sitten voi tehdä? Liikkeessä liikaa keinuminen aiheuttaa suurta painetta ratsastajan alaselälle ja pahimmillaan voi aiheuttaa selkäongelmia. Tärkein varuste, on meidän oma turvatyö, eli vatsalihakset. Huomasin heti oman asentoni penkissä, ja tunsin aavistuksen häpeää istuessani epämääräisessä vinossa sykkyrässä, ilman tietoakaan vatsalihasten olemassaolosta.

Eli siis tulisi istua dynaamisesti itsensä kannatellen, kun etujalat osuu maahan ja jälleen tiiviisti satulaan takajalkojen ponnistaessa. Ja hengitys. Etenkin pitkät uloshengitykset. Niistä Dietze puhui paljon.

Saman ratsukon kanssa jatkettiin vielä raviharjoituksia. Laukasta siirtyminen piti ajatella pitkänä. "Ole pitkä. Kasva ylöspäin." Harjoitusravissa tulisi Susannen mukaan ajatella niin, että dynaaminen paino on ylempänä kuin fyysinen paino. Eli ajatella staattisesti lihaksilla hieman ylöspäin. Tästä ajatuksesta sain hyvin kiinni. Myöskin käännöksissä sama asia. Lantio ja kädet näyttää suunnan. "Käännä ja kasva" hän sanoi.

Summa summarum. Kaikista tärkein: tasapaino. Kun ratsukko löytää paremman tasapainon, asiat alkavat sujua helpommin, vältytään lihasjännityksiltä (lue: kivulta) ja myös loukkaantumisilta. Ja kaikista tärkein: Tasapaino ei ole jotain, mitä vain hevosen tulee saavuttaa, vaan myös ratsastajan on ymmärrettävä, mistä oman kehon tasapaino koostuu.

Tästä pääset lukemaan selkokielellä kirjoitetun jäsenkorjaaja Mari Metsäpirttilän blogitekstin kehon kantavasta voimasta ja tasapainosta: https://www.metsapirttila.com/keho/mista-kehon-kantava-voima-on-lahtoisin/

Mitä ajatuksia tasapaino ja sen tärkeys sinussa herättää? Kuinka paljon siihen kiinnitetään huomiota valmennuksissa? Millaisia tasapainoharjoituksia sinä teet?



Sina💫



tiistai 15. syyskuuta 2015

Mihin kesä meni?

Kun aikaa on mennyt näin kauan, ei enään tiedä mistä aloittaa.

Suuria muutoksia on tapahtunut ja siksi blogi ei ole ollut entistäkään aktiivisempi.


Rakas <3


Maisu on siirtynyt ylläpitoon ja jatkaa hommia hyvässä hoidossa. Oma hevosteluni ei ole loppunut, vaan työskentelen edelleen niiden parissa.



Kesällä valokuvasin paljon erilaisia tapahtumia, poneja, hevosia ja ratsukoita. Olen tavannut valtavasti hienoja ihmisiä ja oppinut paljon itsestäni.


Jos jatkan blogia, se luultavasti keskittyy edelleen kasvamiseeni ratsastajana ja hevosen kumppanina. Ja tällä kertaa ei pelkästään istunnallisesti, vaan myös henkisellä tasolla.

Ihanaa syksyä kaikille. Katsotaan mitä tästä vielä tulee. :)