Sivut

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Next level?

Missä on se poni, jonka kanssa kohta kaksi vuotta sitten treenatessa, onnistuin saamaan kädet niin kipeiksi, ettei niitä meinannut aamulla saada nyrkistä auki?

Onneksi olen oppinut ratsastamaan! Onneksi on Laura! Onneksi olen lukenut ja opiskellut tätä! Onneksi en vieläkään luule osaavani! Vaikka siis jotain uutta kylläkin.

Käden seuraamis harjoituksia. Asetuksia sisään ja ulos.

Ihan käsittämätöntä, miten ne sekavat pienet osaset ratsastusta välillä asettuu oikeille paikoilleen, ja kaikki tuntuu helpolta. Jossain vaiheessa sanoinkin siitä, että niitä tunteita on tullut ennenkin, mutta useimmiten kestävät muutamia sekunteja, harvemmin edes minuuteja. Nyt se tunne alkaa olla jokaisen ratsastuskerran aikana pidempi ja pääsee ihan todelliseen flow-tilaan. 

Ekaa kertaa tuntuu siltä, että meillä alkaa olla avaimet siihen, että meistä tulee ratsukko. Ollaan oltu aika erillään fysiikkaa ajatellen. Henkisesti jo ehkä vähän enemmän yhtä. Mutta se onkin pohja kaikelle.



Mun käsillä sahaus on pääpiirteittäin loppunut kuin seinään. On se jännä kun joku osaa vaan sanoa asiat niin riittävän yksinkertaisesti ja selkeästi, sekä saa tietyn määrän toistoja ja korjauksia alle, niin oma ratsastus muuttuu. 

Ihan mahtavin fiilis on se, kun alkaa hahmottamaan ponin niin hyvin alla, että tietää vaistomaisesti mitä kohtaa pitää suoristaa, että se liikkuu oikein. En voi sanoa, ettäkö se tapahtuisi heti kovin sulavasti, mutta ainakin alan tajuta sitä. 






Tässä vielä video. Tuollaista se on tällä hetkellä. :)Kun tää ympyrällä ratsastus alkaa sujua, voitas alkaa siirtyä seuraaviin tehtäviin ;) Mutta tässä vaiheessa, mielummin kaikki asiat kunnolla ja oikein.



4 kommenttia:

  1. Tosi hyvälle näyttää nyt jo mitä se sillon alku aikoina oli! Selvästi on kyllä parantunut,ite oisin vähän lyhentänyt ohjaa mutta sun istunta on kyllä muuten äärettömän hyvä! Pehmeä käsi,mukaudut hevosen liikkeeseen ja annat Maisulle "työrauhan"(:
    Kauan te olette muuten tuolla opastettavana?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!! :) kiva kuulla! Joo, toi ohjan pituus on kanssa aina näin jälkikäteen katottuna väärä. :D pitäis uskaltaa kerätä se käteen ja pitää käsi siten vähän edempänä paikallaan. Näillä näkymin elokuussa siirrytään muualle.

      Poista
  2. Wau,tosi hyvin meette Maisulin kanssa!:) Niin kuin ano jo sanoikin,on ohja hieman liian pitkä mutta muuten kyllä mene super hyvin!
    Mihin te muutatte Maisun kanssa ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi! kiva kuulla, kiitos! :) Muutetaan vähän lähemmäs.

      Poista