Sivut

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Aina vaan pidempiä hetkiä!

Voi että! Hieman olen onneni kukkuloilla! Lomaponista on tullut vähän pullukka laitumella, mutta se kuuluu asiaan! Nyt kun alotellaan treeniä, niin pian muuttuu läski lihakseksi ;)

Tää laidunloma tuli kyllä meillä molemmilla tarpeeseen. Ihan kuin oltais molemmat vähän päästetty irti vanhoista huonoista tavoista ja voidaan alottaa paremmin puhtaalta pöydältä. 


Laitumelta Maisua hakiessani se ei ihan hirveästi arvostanut ajatusta työnteosta sellaisella helteellä. Mutta kun alettiin hommiin muuttui sen olemus ihan erilaiseksi. Sillä on ihan oikeasti jo jotain sisäistä motivaatiota tehdä hommia. 

Teen nykyään aina niin, että aloitan hommat menemällä ponin kanssa pyöröön. Siellä pystyn hyvin tunnustelemaan millainen mielentila sillä on ja myöskin näen miten se liikkuu. Pyydän reipasta ravia ja laukkaa molempiin suuntiin, jonka jälkeen annan sen tulla lukse rapsuteltavaksi. Yleensä sen jälkeen vielä harjaan ja laitan varusteet päälle. Poni seisoo koko sen ajan pyörön keskellä vapaana, vaikka itse hääräilen ja haen sitä sun tätä mitä nyt olen unohtanut :D ihan kiva. Tohon elukkaan voi kyllä luottaa ihan täysillä. <3


Sitten mennään kentälle ja noustaan kyytiin. Nyt aloitin työskentelyn käynnissä, jossa pyysin sen liikkumaan tahdikasta käyntiä rennosti selän läpi. Samalla piti kokoajan keskittyä oman vartalon käyttöön ja vinouksien suoristamiseen. Mentiin taas ratsastushuovalla, ja sen kanssa oman isunnan korjaaminen on aika tehokasta.

Keskityin erityisesti käsiin ja siihen, millä lihaksilla pidätän ja miten pyydän seuraamaan kättä. Maisu näköjään alkaa luottamaan mun käteen, kun se nytkin oli jo aika nopeasti kuolaimella. 

Nyt olen päässyt jo siihen pisteeseen, että osaan jo aika hyvin erottaa milloin poni on suora ja milloin ei. Tehdään siis vieläkin ympyrällä harjoituksia, jossa pyydän Maisua seuraamaan kättä ja vähän taipumaan, jonka jälkeen suoristumaan. Tehdään myös erikokoisia voltteja, jotka yritän parhaani mukaan saada sujumaan vain istunnalla ja pohkeilla. Ne menee jo aika kivasti :) Pakko vielä kyllä antaa erityismaininta siitä, että käynti on muuttunut PALJON paremmaksi! Ennen se oli vähän kipittävää ja töksähtelevää, mutta nyt se "pyörii".



Samat tehtävät sujuu ravissakin jo ihan hyvin, mutta huomaan jännittyväni yläkropasta ajoittain liikaa. Pitäisi muutenkin jo alkaa ratsataa Maisua niin, että vaikka pyytää raviin ei saisi antaa sen lähteä ensimmäisenä viemään, vaan ottaa heti istunnalla kiinni ja ratsastaa pohkeella se takaa kunnolla mukaan ja sitä kautta rennoksi.


Kuvia en viitsi enempää laittaa kun laatu on tällä kertaa tämä, mutta edes vähän havainnollistavaa. Ehkä ensi kerralla saan kuvaajan mukaan, eikä tarvitse tehdä mitään säälittäviä tee-se-itse viritelmiä :D

Ainiin! ja Rane kävi laittamassa Maisulle uudet töppöset. Pystykaviosta tehdään nyt vähän vähemmän pystyt. :)

Takajalka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti