Sivut

lauantai 10. tammikuuta 2015

Go with the flow

Ja otsikolla tarkoitan nyt sitä, että elää hetkessä ja kuuntelee omia vaistojaan. 

Tänään, nyt tässä kun kirjoitan tätä ja katselen kun aurinko vähitellen nousee, olen hyvällä mielellä. Kahvi on jo kylmää. Mietin, että miksi juuri tänään aloin kirjoittamaan.


Elämässä on tapahtunut paljon muutoksia ja sitä joutuu edelleen painimaan monien asioiden kanssa. Välillä tuntuu, että menee kovaa ja korkealta ja välillä käydään vähän syvemmissä vesissä. Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, olen tietoisesti ja myös vähemmän tietoisesti vähentänyt ratsastusta. Kun on päiviä, jolloin tietää että oma mieli ei ole riittävän vahva olemaan täysin aidosti hetkessä, ei juuri tee mieli muuta kuin hoitaa tallihommat ja mennä nukkumaan. Toisaalta voisi olla juuri kaikista terapeuttisinta ottaa poni ja lähteä vaikka kävelylle. 

Jestas, kuinka tekstin alku onkin melankolinen... huhhuh. Tiedoksi nyt kuitenkin, että kaikki on hyvin! Yritän olla aina jopa yltiö positiivinen, mutta pakko se on itselleenki myöntää, että välillä ottaa pannuun! Ärsyttää! Ketuttaa! MUTTA! Silti olen onnellinen :)

Ponin puolesta minulla on koko ajan hyvä mieli. Se on tyytyväinen karvainen pihattoeläin. Kun häärään tallilla hommissa se katselee toimintaani korvat hörössä katseessa pieni pilkahdus ihmetystä. Sillä on uusi ihastus, jonka kanssa ne seisovat usein portilla vieretysten. hihi.

Sputnikki


Mitä ratsastukseen tulee, meillä menee hyvin! Vaikka nyt ei treenatakaan montaa kertaa viikossa, niin poni tuntuu aina tosi hyvältä. Se on jo aika ryhdikäs ja vähitellen kevyt ratsastaa. Kun sen on saanut kunnolla avuille, selässä on niin miellyttävää olla! Ja aina jää hyvä mieli. 

Aikaisemmin olin ratsastajana todella suorituskeskeinen ja ankara itselleni. Tottakai se vaikutti myös ponin asenteeseen. Nyt kun on oppinut hellittämään ja käymään ennemminkin keskustelua Maisun kanssa, tuntuu kaikki niin paljon helpommalta. Ehkä ponillakin on oikeasti ihan kivaa.

Jotenkin sekavaa tekstiä, mutta koittakaa kestää. Tää menee ihan tajunnan virtana näköjään. Ehkä ens kerralla löytyy jotain tolkkua.

Lopuksi vielä vähän Maisputin irtojuoksutuskuvia!
















16 kommenttia:

  1. Mukavan kuulonen blogi ja lukijaksi liityn :) itselleni tuli väsymys ja kiinnostuksen loppuminen vastaan ja ratsastus jäi vähemmälle. Mutta nyt pikkuhiljaa olen saanut innostuksen takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ja kiitos kommentistasi! Kai se vaihteleva kiinnostus vaan valitettavasti kuuluu asiaan... :) tsemppiä treeneihin!

      Poista
    2. niin ja tässä muuten mun blogi :) kirjoitin vasta asiasta jos haluat lukaista :)
      http://nukkelis.blogspot.fi/

      Poista
  2. Voi että miten ihana poni! Minkä tasoinen se on, kisaatko sillä? Lumisin terveisin: Laura (http://lirika1.blogspot.fi/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Vien ponille terkkuja ;) se osaa HeA asiat kyllä, mutta se ei mielestäni ole koskaan niitä luokkia kilpaillut. Ensi kaudella toivottavasti kisataan. :)

      Poista
    2. Mutta siis varmaan aloitetaan ihan C-luokista ensin ;)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen ja kiva blogi sulla! Tuttua tuo entinen suorituskeskeisyys, itse olen tehnyt myös valtavan työn ja kasvun päästäkseni pois mokomasta ja voidakseni nauttia hevosteni seurasta täysillä. :) http://turpaterapeutit.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Toivon todella, että osaan jatkossakin pitää rennomman meiningin. Lohduttavaa, että on kohtalotovereita jotka ovat päässeet asian kanssa eteenpäin.

      Poista
  4. Mun mielestä tässä oli paljonkin tolkkua! Jotakuinkin samantyyppisiä ajatuksia mitä mullakin. Ja on muuten syötävän suloinen poni, hihi! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin samoja ajatuksia! Kiitos kehuista, Maisu kiittää ;)

      Poista
  5. Tosi hienoja kuvia ja upean värinen hevonen! :)

    VastaaPoista
  6. Vau miten hienoja kuvia ja ihana tää ulkoasukin! :)

    - Mimmi

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia ja tosi kiva blogi sulla! Liityin :)
    http://sarajakeni.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Kaunis poni! Kirjoitat mukavan selkeästi, ja kuvat on plussaa. Banneri pisti silmään, omalaatunen, hieno
    ! http://pilanpaiten.blogspot.fi/2015/02/onnistumisia.html

    VastaaPoista