Blogihaaste - Istunta-analyysi

No nyt päästiin haasteissa sille sektorille, josta minulla kyllä riittää kerrottavaa! Saa nillittää istunnasta ihan luvan kanssa!

Tänä kuva tiivistää jo suurimman osan omista istunta virheistä. Katse niskassa, yläkroppa nojaa sisään, nyrkit auki ja eri tasolla, vasemmasta kyljestä puuttuu kunnollinen tuki joka jättää roikkumaan sisäkaarteeseen...

Kuvatekstistä voi lukea sellaisen rautalanka-tiivistelmän. Mutta yritän nyt kuitenkin vähän monipuolisemmin avata koko hommaa. Varoitus! Kaikkia tämä läpinä ei kiinnosta varmasti yhtään, mutta kirjoitan lähinnä itseäni varten. Uskon myös, että moni painii samojen asioiden kanssa, joten toivon tästä olevan joillekin jotain hyötyä.

Voisin käydä läpi koko sen tuskaisen kehityskaaren hirvittävästä könötyksestä epämääräiseen kenotukseen, mutta ehkä homma pysyy parhaiten kasassa jos puhun niistä tämän päivän ogelmistani (ja ehkä vahvuuksistani?).

Käsistä olen puhunut blogissani paljon. Olen pohtinut hyvää tuntumaa ja sen saavuttamista. Käden paikkaa ja nyrkkien asentoa. Mutta ensimmäisenä on kuitenkin tarkasteltava keskivartaloa. Koko istunta lähtee siitä: kädet, hartiat, pään ja kaulan asento, sekä lantio. 

Koska ihminen on rakennettu niin, että selkäydin on selkärangassa, ja sieltä lähtee koko systeemiä ohjailevat hermosolut ympäri kehoa, pitää ensiksi masteroida sen alueen lihakset. Saada ne toimimaan niin mutkattomasti ettei edes huomaa käyttävänsä niitä. Ja sitä kautta päästäisiin tekemään hienosäätöä raajojen suhteen ja jne.

Mutta ratsastuksessa se ei ole ihan noin suoraviivaista. Kaikki muuttuu heti, kun alle laitetaan liikkuva hevonen. Ensinnäkin pitää oppia hevosen liike ja sen vaikutus omaan kehoon. Miten minun kehoni kuuluu liikkua mukana? Miten olen häiritsemättä hevosta? Kuinka paljon vinouteni vaikuttaa hevoseeni ja sen vinouteen? Aiheutanko hevoselleni lihasjumeja koska olen vino? Näitä kysymyksiä minä kysyn itseltäni usein ja kieltämättä pakottaa pohtimaan istuntaa jokaisen ratsastuksen aikana.

Jos mennään ihan alkuun, niin se että ihminen istuu hevosen selässä "häiritsee" hevosta. Se luo paineen tietylle alueelle selkää ja estää jo itsessään hevosen luonnollista fysiikkaa. Tämän asian kanssa painiskelin vuosi sitten ihan urakalla ja välttelin ratsastusta jottei se aiheuttaisi ponille enempää jumeja. Opin ainakin monia muita liikutusmuotoja. Ratsastuksellinen itsetuntoni oli myös aivan pohjalla, mutta sen nostamiseen ei onneksi tarvittu kuin yksi Laura Loiva.

Kun sain viimein uskoa siihen, että meistä voisi Maisun kanssa viimein tulla ratsukko, aloin ruoskia itseäni suoraksi. Opiskelimme koulussa juuri anatomiaa ja fysiologiaa, joten kaikki tämä tuki kehitystäni "istujana". Aloin ymmärtää syy-seuraussuhteita omassa tuki- ja liikuntaelimistössäni:

Oikea lapatuki:

Oikea lapaluuni on siis aavistuksen verran liian ulkoneva, joka aiheuttaa sen, ettei sen puolen käteni pysy vakaana. Kompensoin sitä jännittämällä hartiaa ylös päin, joka taas pyöräyttää käden liian eteen ja liian ylös.

Korjaaminen?

Oikeiden lihasten vahvistaminen lapaluun stabiloimiseksi ja siten koko käden. Miten? Siihen löytyy ihan omia harjoitteita, mutta itse olen lähinna yrittänyt ratsastaessa vain ajatella lavat taakse ja alas. (sen niminen lihas tärkeässä roolissa, kuin m. serratus anterior)

Alla olevassa kuvassa yritän ilmeisesti asettaa ponia vasemmassa kierroksessa sen suuntaisesti. Todellisuudessa lantioni ratsastaa edelleen enemmän oikeaa kierrosta ja oikea kylkeni jää löysäksi. Istuinluuni ovat niin, että oikea istuinluu on satulassa liian voimakkaasti ja vasen jää täysin ilmaan, koska istun liikaa vasemmalla (siis kirjaimellisesti vinossa).

Vasemmassa kierroksessa kaikki virheet vielä korostuvat kymmenkertaisesti.

Tätä korjaan tuskaisena joka kerta. En oikein ole vielä selvittänyt, että mitkä asiat minut työntävät tuohon asentoon. Toisinaan epäilen sitä, että en saa oikean puoleista lonkkaa riittävän auki. Sama ongelma minulla oli myös kun harrastin vielä tanssia. Ehkä ongelma on rakenteellinen? 

Mutta kaikesta spekulaatiosta huolimatta, oli sitten rakenteellisia puutteita tai ei, minun on päästävä istumaan niin, että paino jakaantuu satulaan tasaisesti. Eli siis vahvemmat kyljet ja lapatuki kuntoon. Unohtamatta toki vatsa- ja selkälihaksia, jotka pitävät alaselän suorana ja istunnan vakaana.

Painopiste liikaa oikealla.

Ponin on vaikeaa asettua ja taipua rehellisesti, kun ratsastaja on menossa väärään suuntaan ja painopiste ei ole keskellä.

Laukan aikana jännityn ylävartalosta ja käsistä katoaa jousto ja pehmeys. (lue: Pyöriikö laukka?)

Kun vertaa kahta alempaa kuvaa, huomaa hyvin sen, miten ratsastan ylävartalolla aina enemmän oikee kierrosta. Oikeassa kierroksessa jopa liitoitellusti ylävartalo kiertyneenä, mutta vasemmassa väkerrän sisäkädellä muka asetusta, mutta ratsastan silti ylävartalolla oikealle. Erittäin sekavia apuja ponille.

Tiedän, että korjattavaa on paljon, mutta koska asiat menevät eteenpäin koko ajan, jaksan uskoa itseeni. Istunnalliset ongelmat ovat siitä hauskoja, että niihin pitää palata aina uudelleen. Toisinaan tietyt virheet toistavat itseään, toisinaan uuden tehtävän opettelu saattaa luoda uuden virheen. Siksi ei voi kuin peräänkuuluttaa valmentajien ammattitaitoa ja ratsukkokohtaista ymmärrystä. 

Jokainen on oma ainutlaatuinen vino itsensä ja kun siihen lisätään hevonen omine jäykkyyksineen, on siinä aikamoinen palapeli ratkaistavana. 

Ratsastajana aion aina vähän ruoskia itseäni istunnan suhteen, sillä kyse ei ole vain minusta, vaan myös eläimestä jonka kanssa tulisi päästä saumattomaan yhteistyöhön. Se onnistuu vain jos suostun näkemään itseni virheellisenä.

Se on ehkä vahvuuteni. Olla rehellisesti virheellinen. 

Tsemppia kaikille omien virheiden korjaamiseen! <3