Kuka olen nyt?

Ensin ajattelin, että luon kokonaan uuden blogin, mutta koska jokainen hetki on ollut tarkoitettu päästäkseni tähän, haluan säilyttää vanhat postaukset osana matkaa. Kerron nyt hieman, mitä tässä välissä on tapahtunut.

Alustan hieman tilannetta. Ratsastaminen on ollut tauolla jo melkein kolme vuotta. Oman ponin myymisen jälkeen olen ratsastanut lähinnä satunnaisesti. Tähän taas vaikuttaa 9kk raskaana olo, jolloin en ratsastanut ollenkaan. Ja sen jälkeen olenkin ollut pääsääntöisesti äiti. Tyttäreni täyttää heinäkuun lopulla 2 vuotta. 

Elämä muuttuu lapsen saamisen jälkeen. Keskipisteeksi muodostuu ihmisen alku, joka tarvitsee äitiään. Omat tarpeet ja toiveet jäävät luonnollisesti taka-alalle. Niin se vain menee ja niin sen kuuluu mennä. Tärkein tehtäväni on aina olla äiti. 

Olen aina ollut tavoitteellinen ratsastaja. Minulle on tärkeää olla fyysisesti kunnossa, jotta voin mahdollisimman häiriöittä istua hevosen selässä ja pyytää sitä tekemään asioita kanssani. Pidin huolta keskivartalostani ja venyttelin. Vaikka tiedän, että se kaikki minulla on ja tulee nopeasti takaisin kun vain pääsen takaisin "ruotuun", mutta matka tuntuu juuri nyt kovin pitkältä. 

Sisällä palaa! Ihan valtava halu ja tahto. Tuntuu kuin olisin sisäisesti syntynyt uudelleen. Ajatukseni koko ratsastuksesta ja hevosten parissa olemisesta on löytänyt sen raiteen, jota pitkin haluan alkaa tätä junaa kuljettaa. Alan hahmottaa omaa palapeliä ja pystyn katsomaan sitä kokonaisuutena. En malta odottaa, mitä paloja saan laittaa paikoilleen ja ymmärtää taas jotakin uutta.

Olen antanut anteeksi itselleni ne hetket, jolloin olen tietämättömänä turvautunut vääriin keinoihin ja itkenyt pahaa oloani. Hyväksyn sen tien, jonka olen kulkenut ja olen siitä kiitollinen. Olen onnellinen ja siunattu niistä ihmistä, jotka ovat avanneet silmäni ja seisseet rinnallani turhautumisen hetkinä, ja hyväksyneet minut sellaisena kuin olen.

Koen olevani vahvempi ja luottavaisempi. Avoimempi uudelle ja valmis ymmärtämään lisää. Olen valmis olemaan avoin hevoselle ja kuuntelemaan, mitä se minulta tarvitsee. 

Mitä siis tästä vielä puuttuu?

Sileäturpainen 

kumppani.

Alan olla valmis. Tunnen sen. Ja nyt minun tulee vain luottaa siihen, että se oikea kumppani, uusin opettajani ja ratsuni, on tulossa.