Ristiriitaista

Mun on todella hankalaa päättä, että mikä on oikea tapa ja mikä ei. Siis tää mun ratsastus tuottaa mulle suunnnatonta päänvaivaa. Ärsyttää, kun en osaa olla niin pehmeä ja eleetön, kuin mitä pitäisi. Tai no ihan sama miten paljon se mua "ärsyttää" kun se raukka joka sen kaiken joutuu kestämään on Maisu.

Musta tuntuu välillä niin itsekäältä nousta sinne selkään ja leikkiä jotain ratsastajaa. Haluisin olla niin nopea ja niin tarkkanäköinen, että se hiljaa ratsastaminen riittäisi. Niin, että pystyy ohjata ja PYYTÄÄ ponia tekemään ja korjaamaan liikettä. 

Tai onko se oikein, että laitetaan turparemmit niin kireälle, ettei poni ainakaan pääse sitä tuntumaa karkuun? Tekeekö sen tuntuman pakottaminen musta sitten hyvää ratsastajaa? No ei tee. Se, että mä ihan itse opin tuntemaan ja lukemaan milloin hevonen rentoutuu suustaan ja niskastaa siksi, koska siitä tuntuu turvalliselta tehdä niin, voisi olla oikein? Vai onko? Onko tämä taas tätä kukkahattutäteilyä, jolle naureskellaan kahvihuoneissa?

Siis oikeasti! Jos hevonen ei rehellisesti rentoudu suusta ja niskasta, niin miten voisi olettaa että sen koko muukaan ruumis työskentelisi rennon elasisesti? Se nyt vaan ei ole mahdollista. Voihan se jossain kohtaa näyttää nopeasti katsottuna ihan kivalta, mutta tekeekö se siitä ns. oikeaoppista? Ja olisi kivaa, jos joku määrittelisi oikeaoppisen. Onko se sitä, että ajatellaan hevoslähtöisesti? Argh. Tuun vaa vihasemmaks itelleni kokoajan.

Toi poni on niin yhteistyöhaluinen ja luottavainen tyyppi, että tekee pahaa jälkikäteen miettiä sitä, miten minä tänään ratsastin. Se ihan tosissaan yrittää ja antaa mun istua sielä selässä, vaikka kuinka rumasti ratsastaisin. Eihän se ole ponin vika, että se on jäykkä ja vino. 

Täydellinen poniotus

Sitä varmaan joutuu elämään tämän ristiriidan kanssa koko loppu elämänsä, koska ei siitä koskaan tule luonnollista ja täysin oikeudenmukaista edes ratsastaa. HIRVEE PARADOKSI! Ainoa asia mitä tässä voi tehdä, on tulla aina vaan paremmaksi sitä ponia varten. Se poni tulee aina olemaan valmis, omasta mielestään, koska ei se ajattele sitä että onpas mun laukka huonoa tähän suuntaan, tai kylläpä tuo lapa taas karkaa tässä kierroksessa. 

Voisiko se vaan olla niin, että tuollainen liikkumaan luotu eläin, pitää saada kunnolla liikkumaan? Edelleenkin yritän virittää sitä johonkin nättiin pikku pakettiin, mutta onneksi teen sitä vain lyhyitä pätkiä kerrallaan. 

Tänäänkin kyllä tein kokoavia liikkeitä, mutta tein niitä vasta kun olin saanut liikkeen aikaiseksi. Ja kokoamisen jälkeen taas hirveetä kyytiä eteen, jopa ilman kunnollista ohjastuntumaa. Ulkopuolisten silmään näyttää varmaan ihan vammaselta, mutta se kun tuntee että ponilla on kivaa eikä se haluaisi edes lopettaa juoksemista, niin ei sitä voi ajatella pahanakaan asiana.

Ja todellisuudessa, niinkuin jo monissa lähteissä puhutaankin, hevonen on kokonaisuus! Ihan samalla tavalla kuin ihmisessä, ei voida erottaa vain yhtä osaa ja alkaa sitä korjaamaan, vaan pitää korjata koko paketti. Maisun pitää saada se voima liikkua ja ne lihakset toimimaan sitä liikettä tukevana. Eihän sitä kokoamistakaan voi tehdä pitkäkestoisesti, jossei hevosella ole voimaa liikuttaa itseään eteenpäin?

Ja oikeesti, miten HAUSKAA on laukata ympäri kenttää vaan täysiä? :D kohta pitää ihan oikeesti päästä taas maastoon. Se vaan tekee niin hyvää.

Meillä on ollut nyt sellainen kunnon ratsastus-kausi, mutta voisi taas vähän aloittaa juoksuttelua ja muutakin puuhastelua, ettei mene kohta kaikilla maku koko hommaan. Tällä viikolla Maisulla on ollut muutama kevyt päivä, jolloin käytiin vaan maastakäsin kävelyllä. Se on kyllä maailman mahtavin poni. Tuun olemaan ikuisesti sille velkaa omista virheistäni.