Entä sitten hevoset? Hevoset ovat elekielen supertulkitsijoita, joten niiltä tuskin jää mikään näkemättä. Kun tallille painelee vähän turhauttavan työpäivän jälkeen pieni kiukku olkapäällä, luultavasti toimii myös hevosen kanssa aavistuksen kireämmin, kuin normaalisti. Hevonen saattaa vaikuttaa siltä, että se on tahallaan ärsyttävä ja oikuttelee, vaikka todellisuudessa se saattaa vain peilata omaa mielentilaamme? (Tässäkin toki hevoskohtaisia poikkeuksia. Hevoset osaavat myös lohduttaa <3)
Oma mieli saattaa jäädä junnaamaan negatiivisuuden kierteeseen. Tiedättehän sen äänen, joka pään sisällä kertoo totuuksia? Riippuen mielentilasta, äänenä saattaa toimia myös omassa elämässä vaikuttavien ihmisten ääniä. Huomaamme päämme ajattelevan tietyllä äänenpainolla. Onko tämä ääni kuitenkaan aina oikeassa, vai peilaako se vain tunnetilaamme? Pitääkö tämän äänen ajatuksia uskoa?
Kun sisällä kuohuu, ei aina tiedosta mikä oli tunteelle alkuperäinen syy. Varsinkaan jos heittäytyy ns. virran vietäväksi ja luovuttaa. Tällöin mieli alkaa kasata alkuperäisen syyn päälle uusia ärsytyksen aiheita. Vyyhti on valmis, ja sitten ärsyttää kaikki.
Tämä ääni kertoo sinulle: "Miten ikävästi tuokin idiootti äsken sanoi yhtään ajattelematta! Ja kuinka hän viime viikolla teki sitä ja tätä, yhtään minua ajattelematta! Ei se varmaa edes pidä tai välitä minusta. Mutta en minäkään välitä!" Minä ainakin myönnän, että syyllistyn tähän. Se mistä tämä aivojen toimintamalli johtuu, onkin sitten toinen asia. "No nyt se hevonen viskoo päätään taas... Ihan varmasti vaan ärsyttääkseen minua!"
Ääni saattaa valehdella. Kertoa, kuinka me emme onnistu, emmekä osaa mitään. Säälimme itseämme ja syytämme ulkopuolisia asioita. Ehkä sitä ei siis kannata liikaa kuunnella. Mutta kuinka sen voisi vaimentaa?
Kuinka moni meistä on oikeasti kiinnostunut oman mielen hoitamisesta? Tarvitaanko siihen aina terapeuttia tai henkiparantajaa? Olisiko meillä kuitenkin kaikilla valmiudet tutustua mieleemme ja tapaamme ajatella? (Tähän väliin kirjasuositus: Kimmo Takanen - Tunne lukkosi)
Hevoset kyllä usein kestävät meidän kiukkuisen mielentilan. Siksi ne myös ovat parhaimmillaan niin terapeuttisia. <3 (Tai sitten hevosellakin on huono päivä...) Harva pystyy hallitsemaan mieltään täydellisesti, eikä tarvitsekaan. Me ollaan ihania epätäydellisiä ihmisiä. Mutta voisiko elämä olla jopa helpompaa ja hauskempaa, jos ymmärtäisimme paremmin, miten meidän mieli toimii? Vai uskaltaakohan sinne liiaksi kurkistella?
Voisiko olla niin, että meidän tulisi erottaa tämä tunteiden vallassa oleva mieli ja ääni siitä, kuka todellisuudessa olemme? Keitä olemme ja ohjaako meitä eniten: mieli, tunteet, järki vai intuitio?
Voisinko olla parempi ratsastaja, jos ymmärtäisin ja hallitsisin mieltäni paremmin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti