Sivut

perjantai 31. tammikuuta 2014

Kenkäys ja hömpöttelyä

Mulla oli ihan tarkoitus päästä kunnolla tositoimiin tuon ponin kanssa tänään. Se on ollut tosi kevyellä koko viikon, joten ajattelin ehtiväni sen kunnolla juoksuttaa yms.

Hörökorva


Poni sai tänään siis uudet kengät, joilla työskentely on vähän mukavampaa. Kengittäjä kehui ponin jalkojen asentoa suoraksi ja kaviokin oli laadultaan hyvää. 

Hirveästi tuli myös opittua tänään! Tämä ihana kengittäjä kertoili mielellään kavion rakenteesta ja kenkäyksestä yleisesti. Paljon kaikkea hyödyllistä tietoa! Käytiin myös keskustelua hevosen ja ihmisen anatomiasta, ja piti se käydä ihan itsekin kontillaan kokeilemassa, että joo, on ne ne vatsalihakset, jotka sitä selkää nostaa ylös! Pimeetä porukkaa, kertakaikkiaan :D

Aikataulu venyi kuitenkin sen verran paljon, että en kengityksen jälkeen ehtinyt enää kuin sovittaa Maisulle sen uusia hienoja suitsia, ja käydä puolisen tuntia hömpöttämässä ilman satulaa.

Uudet kolmipalakuolaimet tuntuivat näin ensimmäisellä kerralla ihan hyviltä (vaikka eihän ne minun suussa ole).

Käytiin kävelemässä ja ravailemassa ensin kentällä. Pääosin tein siirtymisiä ja voltteja kentän jokaisella sivulla molempiin suuntiin. Lopuksi lähdettiin tielle kävelemään. Oli ponilla jännää, kun piti yksinään poistua tallin pihalta :D tulin alas selästä ja talutin pienen lenkin. Meillä oli kivaa <3

Ihanaa, kun tultiin takaisin tallin pihaan, se oli jotenkin mukavan kiinnostunut ympäristöstään ja muutenkin erilailla valpas. Ehkä loma tekee välillä ihan hyvää!

Mutta, huomenna jos sais aloitettua vähän paremman treenin... Jotenkin mua vähän jännittää alkaa kunnolla ratsastamaan, kun on niin epävarma olo omista taidoista. Toivotaan, että saisin mun itsevarmuuden jostain takasin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti