Sivut

tiistai 3. kesäkuuta 2014

1. päivä Loivaniityn hevostilalla

Eilen koitti se kauan odotettu päivä. Maisu haettiin ratsuttaja Laura Loivan hoiviin ja päästiin heti reenaamisen makuun. KÄÄÄÄK! Oon niin innoissani! :D

Ihan ensiksi Laura opasti meitä maastakäsittelyssä, jonka jälkeen Maisu satuloitiin ja Laura hyppäsi selkään. Vitsi se poni meni hienosti taas. 

Laura irrotteli ponin jälleen edestä pehmeämmäksi ja kuuliaisemmaksi kädelle. Se ei aluksi seurannut kättä kovin hyvin ja Laura ratsastaakin Maisun nyt pari päivää itse. Hyvä niin! Kun menen itse selkään, pystyn helpommin muuttamaan myös omaa ratsastusta. Kyse on kuitenkin niistä asioista, jotka ovat vain pinttyneet tavoiksi, ja nyt pitäisi osata oppia niistä pois, ja saada tilalle pehmeä ja nopea, mutta hiljainen käsi.



Vitsit. Tolle ponille on tullut niin kaunis kaula :)


Nyt on siis tarkoitus näiden viikkojen aikana saada myös mut ratsastajana toimimaan. Niin että löydettäisiin yhteinen sävel.
Toisaalta on hyvä, että tiedostan omat virheet jo todella hyvin. Ainakin niitä on helpompi alkaa korjaamaan, eikä tarvitse käyttää aikaa virheiden etsimiseen. Yritän kuitenkin samalla muistaa ne mitkä osa-alueet ovat vahvuuksia. Pelkkä virheiden kertaaminen ei auta etenemään :)

Laura piti mulle lyhyen tunnin erään toisen ponin selässä. Keskityttiin jalkojen asentoon ja oikeanlaiseen pidättämiseen. Reisi- ja pakaralihakset sai kyytiä ;) Laura myös muistutti, mistä kohtaa kättä kuuluu pidättää. Tarkoitus olisi saada käsi kyynärpäästä eteenpäin rennoksi. Jään helposti puristamaan, etenkin silloin kun keskityn johonkin muuhun. 

Huomenna keskiviikkona jatketaan harjoituksia! Vähän taas jännittää nousta itse selkään. Mutta oppimaan sitä on tultu!!! Katsotaan mihin tässä kahden viikon jaksolla päästään. Mulla on kyllä todella hyvät fiilikset. :) 

Maisu pääsi Laurallakin laitumelle.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti