Sivut

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ratsastajan tehopäivät Loivaniityssä

Huh. 
Nyt on vaikea alkaa pukemaan sanoiksi kaikkea, mitä kahden päivän aikana oivalsin ja opin. Ihan vain Lauraa katsellessa oppii paljon sellaista, mitä ei voi lukea kirjoista. Myöskin se, että pääsi itse istumaan useamman hevosen selässä ja sitä kautta löytämään itselleen oikeita raameja, oli enemmän kuin hyödyllistä!




Istuntaan liittyviä "loksahduksia" oli etenkin jalan suhteen. Nyt se vain asettui oikein. Iso apu oli myös sellaisesta satulasta, joka ohjaa jalkaa ja antaa tukea sinne, missä sitä tarvitaan. (mulla oli käynyt muuten mielessä, josko olisin hommannut Maisulle yleispenkin, mutta nyt ei tule kuuloonkaan muu kuin kunnon koulusatula!)




Lauralta sain palautetta siitä, että notkoselkää ei juuri enää ratsastaessa ole. Eli oikeaan suuntaan on taas menty!


Enää käsien käyttö pitää löytää paikalleen. Onneksi, nyt sain siihenkin asiaan monta monta hyvää onnistumisen kokemusta ja tunnetta siitä, missä sen tuen kuuluu olla jotta ranne ja kyynärvarsi on rentona. 

Taito poni <3

Suuri suurempi suurin kiitos Lauralle! <3 Mieletön koutsi ja tsemppari! En vaan vieläkään käsitä, että mitä taikoja se tekee noiden hevosten kanssa? Uskomatonta. Loivaniityssä on hevosen ja ihmisen hyvä olla, ja sen kyllä näkee ja tuntee. <3

Maisu ei vielä päässyt kokonaan laitumelle, joten se kökötteli yöt happamana pihatossa tiiraillen laitumen suuntaan. :D Kovin pahasti loukattu poni.


Tässä kuvia vielä seuraavan päivän ratsastuksesta. 


Ponilla on hyvä mieli :)

Ja viimein pääsi taas laitsalle!!







Mä olen niin iloinen :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti