Uusia tuulia

Elämän moninaisista vaiheista johtuen, olen joutunut lykkäämään omia hevoshaaveitani. Se on tuntunut pääosin luonnolliselta, mutta samalla turhauttavalta. Tyttäreni on ollut hänen ensimmäisestä hengenvedostaan lähien tärkeintä. Mielen sisäinen unelmointini ei ole tosin kadonnut missään vaiheessa. Voisiko nyt olla aika toteuttaa niitä?

Viimeisen puolen vuoden aikana eteeni on tuotu monenlaisia mahdollisuuksia. Yksi niistä mahdollisuuksista liittyy vahvasti hevosiin. En ole uskaltanut puhua tästä asiasta kuin muutamille ihmisille... Tämä mahdollisuus on päivä päivältä lähempänä toteutumista, ja sisuksissa tuntuu positiivinen ja innostunut hyrinä!

Samalla kun mieleni maalailee ihania hevosunelmia, tulisi minun suorittaa muutto toiseen kaupunkiin. Ehdin juuri ja juuri juurtua tähän kyläpahaseen, mutta (onneksi) nyt tuli tarpeelliseksi muuttaa radanvarsi kaupunkiin. Elämä laitetaan siis mullin mallin kertaheitolla. Tätä muutosta tosin odotan innolla.

Eli blogiin on tulossa muutoksia ja kirjoitettavaa asiaa paljon laajemmin. Odotellaan vielä heti lisätietoja, mutta lupaan kertoa pian.

Millainen päivä sinulla on tänään?

Omaa negatiivista käytöstä ja mielentilaa on joskus vaikea havaita itse, ennen kuin todella jokin asia alkaa pänniä. Usein toiset ihmiset saattavat huomata mielentilamme, ennen kuin on itse edes ymmärtänyt jonkun asian vaivaavan.

Entä sitten hevoset? Hevoset ovat elekielen supertulkitsijoita, joten niiltä tuskin jää mikään näkemättä. Kun tallille painelee vähän turhauttavan työpäivän jälkeen pieni kiukku olkapäällä, luultavasti toimii myös hevosen kanssa aavistuksen kireämmin, kuin normaalisti. Hevonen saattaa vaikuttaa siltä, että se on tahallaan ärsyttävä ja oikuttelee, vaikka todellisuudessa se saattaa vain peilata omaa mielentilaamme? (Tässäkin toki hevoskohtaisia poikkeuksia. Hevoset osaavat myös lohduttaa <3)

Oma mieli saattaa jäädä junnaamaan negatiivisuuden kierteeseen. Tiedättehän sen äänen, joka pään sisällä kertoo totuuksia? Riippuen mielentilasta, äänenä saattaa toimia myös omassa elämässä vaikuttavien ihmisten ääniä. Huomaamme päämme ajattelevan tietyllä äänenpainolla. Onko tämä ääni kuitenkaan aina oikeassa, vai peilaako se vain tunnetilaamme? Pitääkö tämän äänen ajatuksia uskoa?

Kun sisällä kuohuu, ei aina tiedosta mikä oli tunteelle alkuperäinen syy. Varsinkaan jos heittäytyy ns. virran vietäväksi ja luovuttaa. Tällöin mieli alkaa kasata alkuperäisen syyn päälle uusia ärsytyksen aiheita. Vyyhti on valmis, ja sitten ärsyttää kaikki.

Tämä ääni kertoo sinulle: "Miten ikävästi tuokin idiootti äsken sanoi yhtään ajattelematta! Ja kuinka hän viime viikolla teki sitä ja tätä, yhtään minua ajattelematta! Ei se varmaa edes pidä tai välitä minusta. Mutta en minäkään välitä!" Minä ainakin myönnän, että syyllistyn tähän. Se mistä tämä aivojen toimintamalli johtuu, onkin sitten toinen asia. "No nyt se hevonen viskoo päätään taas... Ihan varmasti vaan ärsyttääkseen minua!"

Ääni saattaa valehdella. Kertoa, kuinka me emme onnistu, emmekä osaa mitään. Säälimme itseämme ja syytämme ulkopuolisia asioita. Ehkä sitä ei siis kannata liikaa kuunnella. Mutta kuinka sen voisi vaimentaa?

Kuinka moni meistä on oikeasti kiinnostunut oman mielen hoitamisesta? Tarvitaanko siihen aina terapeuttia tai henkiparantajaa? Olisiko meillä kuitenkin kaikilla valmiudet tutustua mieleemme ja tapaamme ajatella? (Tähän väliin kirjasuositus: Kimmo Takanen - Tunne lukkosi)

Hevoset kyllä usein kestävät meidän kiukkuisen mielentilan. Siksi ne myös ovat parhaimmillaan niin terapeuttisia. <3 (Tai sitten hevosellakin on huono päivä...) Harva pystyy hallitsemaan mieltään täydellisesti, eikä tarvitsekaan. Me ollaan ihania epätäydellisiä ihmisiä. Mutta voisiko elämä olla jopa helpompaa ja hauskempaa, jos ymmärtäisimme paremmin, miten meidän mieli toimii? Vai uskaltaakohan sinne liiaksi kurkistella?

Voisiko olla niin, että meidän tulisi erottaa tämä tunteiden vallassa oleva mieli ja ääni siitä, kuka todellisuudessa olemme? Keitä olemme ja ohjaako meitä eniten: mieli, tunteet, järki vai intuitio?

Voisinko olla parempi ratsastaja, jos ymmärtäisin ja hallitsisin mieltäni paremmin?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön ✨Ratsastusta ja Ihmettelyä✨ (@ridingpuzzles) jakama julkaisu Touko 7, 2019 kello 12.21 PDT

Take a deep breathe, smile and listen

✨Hengitä ja hymyile✨

Kun on hieman suorituskeskeinen ja perfektionisti, niin sortuu usein ratsastaessakin pyrkimään vain täydellisyyteen... On tullut aika monta kertaa mentyä nuttura kireällä ja naama muistuttaen enemmän vanhaa vihaista kiinalaista miestä. Eikä se ratsastus kyllä ole sujunut yhtään sen paremmin. Vähitellen opin päästämään irti suorituskeskeisestä tavasta ajatella, ja siirryin enemmän fiilispohjaiseen treenaamiseen.

Yllätyksekseni huomasin, että tulosta alkoi tapahtua oikeaan suuntaan kuin vahingossa. Omien ennakko-odotusten luominen kannattikin lopettaa ja treenatakin niitä asioita, jotka tuntuu tänään hyvältä ✨

Ja kuuntele!

Aloitin kävelemällä pitkiä aikoja hevosen kanssa pitkin ohjin. Kuulostelin silmät kiinni, miltä käynti tuntuu. Yritin vain hengittää ja keinua tahdissa. Oli ihan oikeasti päiviä, jolloin kävelin 40min ja ravasin lopuksi 5min. Ja se tuntui sinä päivänä oikealta. 

Vähän kuin kommunikointia hevosen kanssa. "Mitäs tänään tehtäisiin?" Kun yhteistä kieltä ei ole, niin on opittava kuuntelemaan muilla tavoin. Mitä enemmän kuuntelemme, ehkä sitä enemmän ne myös haluavat meille kertoa?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön ✨Ratsastusta ja Ihmettelyä✨ (@ridingpuzzles) jakama julkaisu Touko 9, 2019 kello 5.17 PDT

Yhteistyöterveisiä

Jatkossa tämä blogi toimii yhteistyössä Playsson.netin kanssa!

Innolla odotan, mitä yhteistyö tuo tullessaan. Tiimityössä on voimaa!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

✨Yhteistyöterveisiä✨ Jatkossa blogini toimii Playsson.netin alaisuudessa! Odotan innolla, mitä mahdollisuuksia tämä yhteistyö tuokaan eteeni. Ihan huippua toimia osana tiimiä ja oppia yhdessä! Kuulisin mielelläni, millaisista asioista te toivoisitte minun kirjoittavan. Tällä hetkellä mielessäni pyörii eniten ajatteluun ja oman mielen hyvinvointiin liittyvät asiat. Laittakaa directillä ehdotuksia! #playssonnet #bepartoftheteam #blogger #bloggaaja #yhteistyö #123ridefi

Henkilön ✨Ratsastusta ja Ihmettelyä✨ (@ridingpuzzles) jakama julkaisu Touko 9, 2019 kello 4.28 PDT

Ajattelutapaa muuttamalla paremmaksi ratsastajaksi?

Aiemmin ajattelin, että kunhan ratsastan vain mahdollisimman tasaisesti ja korjaan omaa istuntaa ja vähän ohjalla hevosta, niin päästään hyvään lopputulokseen.
Mutta ei se ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Koska ratsukko on kombinaatio hevosen ja ratsastajan luonnollisesta puolierosta, vinouksista ja lihasjännityksestä, onkin pureuduttava reippaasti pintaa syvemmälle. Ihan mielen sopukoihin asti.

Alkutaipaleella

Vähän pidemmällä ymmärrystä

     

Mistä ihmeestä sitä lähtisi liikkeelle? En usko, että tässä kohtaa on myöskään oikeata tai väärää vastausta. Jokainen ratsukko on oma kokonaisuutensa, jolloin matkakin on erilainen.

Ainoa, jota voin tässä kohtaa peilata parhaiten, on oma kokemukseni. Olenkin kirjoittanut minun ja entisen ponini vaikeuksista paljon aikaisemmissa postauksissani. Tässä kohtaa taas pysähdyn ajattelemaan, että miten upea laji ratsastus on! Mitkä mahdollisuudet oppimiseen ja reflektointiin tämä antaa!

Uusi suuntani ratsastajana alkoi muuttamalla ajattelutapaa.

1. Kaikki vaikuttaa kaikkeen
Aloin vähitellen ymmärtää, että me todella olemme kokonaisuus. Minun oli opittava ymmärtämään lisää.

2. Luota itseesi ja ole valmis muutokseen
Kun jokin tuntui kerta toisensa jälkeen vaikealta ja teki mieli itkeä ja hakata päätä seinään. Neuvoja tuli ovista ja ikkunoista. Joko sitä jatkaa yrittämistä uudelleen samalla tavalla kuin aina ennenkin, kuuntelee jokaista ohjetta ja sekoittaa päänsä, tai sitten pysähtyy ja hengittää syvään. Sitten voitkin kysyä hevoselta: Mitä sinä minulta nyt tarvitset?

3. Kuuntele hevostasi
Tämä on tärkein. Huomasin, että luopumalla omista odotuksista ja keskittymällä kuulostelemaan hevosta, pääsin paljon nopeammin toivottuun lopputulokseen. Toki tämäkin oli pitkän matkan takana ja se vaati valtavasti itsetutkiskelua. Erittäin suureen rooliin nousi myös oikeanlainen ja turvallinen ihminen, jonka kanssa asioista pystyi keskustelemaan. 

4. Oman kehon tunteminen
Mitä paremmin opin tuntemaan oman kehoni, sitä paremmin osasin myös kuunnella hevosta. Tämä auttoi minua myös pääsemään turhautumisen tunteista eroon. Lopetin itseni syyttelyn ja aloitin muutoksen hoitamalla omaa kehoani. Erittäin keskeiseen rooliin nousee nyt ihmiskehon tuntevat ammattilaiset. Jäsenkorjaajat ja fysioterapeutit. Mitään en suosittele niin vahvasti, kuin että hoitaa itseään ja oppii ymmärtämään oman kehon haasteet. Uusi ovi aukeaa, jos on valmis oppimaan.

Alkaessani tuntea omaa kehoani ja ymmärtää sen vaikutusta paremmin, jouduin luopumaan omasta hevosesta. Onneksi minulla oli mahdollisuus ratsastaa erilaisia hevosia ja oppia entistä enemmän. Pian aloin odottaa tytärtäni ja ratsastus jäi kokonaan.

Tämä seuraava kohta on oleellisin, vaikka se tuntuu aiheesta irralliselta. Tämä muutti kaiken:

5. Kehu hevostasi ja itseäsi
Alkuun olin niin syvällä itseinhossa ja suorituskeskeisessä mielentilassa, että en osannut kehua hevosta. Vaadin ja halusin, että se toimisi. Harmistuin, kun tunsin että se ei edes halunnut yrittää. Miksi se ei pidä minusta? Miksi se pitäisi. Kun lopetin suorittamisen ja aloin keskustelemaan, moni asia muuttui. Minulta kysyttiin Näinkö? ja pääsin vastaamaan, että Kyllä! Oletpa taitava! Joka kerta kun kehuin ponia, samalla kehuin vahingossa myös itseäni.

Näin alkoi matkani kohti parempaa ratsastusta, suoruutta ja tasapainoa. Samalla ymmärrystä, jolla ei toivottavasti ole koskaan loppua.

Sina 💫

Kuka olen nyt?

Ensin ajattelin, että luon kokonaan uuden blogin, mutta koska jokainen hetki on ollut tarkoitettu päästäkseni tähän, haluan säilyttää vanhat postaukset osana matkaa. Kerron nyt hieman, mitä tässä välissä on tapahtunut.

Alustan hieman tilannetta. Ratsastaminen on ollut tauolla jo melkein kolme vuotta. Oman ponin myymisen jälkeen olen ratsastanut lähinnä satunnaisesti. Tähän taas vaikuttaa 9kk raskaana olo, jolloin en ratsastanut ollenkaan. Ja sen jälkeen olenkin ollut pääsääntöisesti äiti. Tyttäreni täyttää heinäkuun lopulla 2 vuotta. 

Elämä muuttuu lapsen saamisen jälkeen. Keskipisteeksi muodostuu ihmisen alku, joka tarvitsee äitiään. Omat tarpeet ja toiveet jäävät luonnollisesti taka-alalle. Niin se vain menee ja niin sen kuuluu mennä. Tärkein tehtäväni on aina olla äiti. 

Olen aina ollut tavoitteellinen ratsastaja. Minulle on tärkeää olla fyysisesti kunnossa, jotta voin mahdollisimman häiriöittä istua hevosen selässä ja pyytää sitä tekemään asioita kanssani. Pidin huolta keskivartalostani ja venyttelin. Vaikka tiedän, että se kaikki minulla on ja tulee nopeasti takaisin kun vain pääsen takaisin "ruotuun", mutta matka tuntuu juuri nyt kovin pitkältä. 

Sisällä palaa! Ihan valtava halu ja tahto. Tuntuu kuin olisin sisäisesti syntynyt uudelleen. Ajatukseni koko ratsastuksesta ja hevosten parissa olemisesta on löytänyt sen raiteen, jota pitkin haluan alkaa tätä junaa kuljettaa. Alan hahmottaa omaa palapeliä ja pystyn katsomaan sitä kokonaisuutena. En malta odottaa, mitä paloja saan laittaa paikoilleen ja ymmärtää taas jotakin uutta.

Olen antanut anteeksi itselleni ne hetket, jolloin olen tietämättömänä turvautunut vääriin keinoihin ja itkenyt pahaa oloani. Hyväksyn sen tien, jonka olen kulkenut ja olen siitä kiitollinen. Olen onnellinen ja siunattu niistä ihmistä, jotka ovat avanneet silmäni ja seisseet rinnallani turhautumisen hetkinä, ja hyväksyneet minut sellaisena kuin olen.

Koen olevani vahvempi ja luottavaisempi. Avoimempi uudelle ja valmis ymmärtämään lisää. Olen valmis olemaan avoin hevoselle ja kuuntelemaan, mitä se minulta tarvitsee. 

Mitä siis tästä vielä puuttuu?

Sileäturpainen 

kumppani.

Alan olla valmis. Tunnen sen. Ja nyt minun tulee vain luottaa siihen, että se oikea kumppani, uusin opettajani ja ratsuni, on tulossa. 

Susanne von Dietze - Horse and Rider in Motion -tapahtuma lauantai PART 1

Vaikka blogi nyt onkin jo vuosia sitten kuollut pystyyn, päätin kirjoittaa muutamia asioita ja pohdintoja ulos, lähinnä omaa oppimista varten. Päätin jakaa tekstin useampaan osaan, sillä informaation määrä on aivan valtavaa. Joten tässä ensimmäinen:

Arpaonni osui kohdalleni ja pääsin Hyvinkään Hevossairaalan arvonnan kautta osallistumaan Horse and Rider in Motion -tapahtumaan Ratsastuskeskus Ainoon. Lippuni oikeutti koko päivän tapahtuman seuraamiseen lauantaina 27.4.

Saavuin paikalle vähän klo 9 jälkeen. Paikalla oli mukava porukka suomalaisia hevososaajia, jotka seurasivat tiiviisti ensimmäistä esiintyjää. Ainon maneesi oli aavistuksen viileä, ja istuessani katsomoon tajusin, että auton takapenkille jäänyt toppatakki ei olisi ollutkaan yhtään liikaa.

Maneesissa oli keskittynyt tunnelma. Kentällä oli kaksi ratsukkoa ja tummahiuksinen nainen, joka keskittyi intensiivisesti toisen ratsukon ohjaamiseen. Susanne von Dietze, on saksalaissyntyinen valmentaja ja ratsastaja. Hänestä voi lukea lisää täältä.

Dietze keskittyi peruspalikoiden hiomiseen. Hän auttoi ratsukkoa löytämään tasapainoa erilaisten harjoitteiden avulla. Saapuessani paikalle, hän kävi läpi kevennystä ja ratsastajan ylävartalon suoruutta. Harjoituksessa hän pyysi ratsastajaa ottamaan ohjat sisäkäteen, ja nostamaan ulkokäden rintakehän eteen, kuin kannattelisit suurta pyöreää palloa. Harjoitus tehtiin molempiin suuntiin. Harjoitus vaikutti positiivisesti istuntaan ja ratsastaja sekä hevonen tuntuivat olevan mielissään!

Susanne kertoi, miten oleellista rintarangan vapaus on. Jotta alaselkä ja lantio voi päästä rennoksi, on ylävartaloon löydettävä vapaus. Taas jälleen kerran kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tätä demonstroitiin myös kylkiin tehtävien venytysten avulla kaikissa askellajeissa. Harjoituksen loppua kohden ratsukko näytti todella hyvältä ja harmoniselta. Tuntui hyvältä heidän puolestaan.

Tässä kohtaa täytyy nostaa hattua kaikille ratsukoille, jotka osallistuivat ja toivat näytille omat haasteensa! Jokainen meistä on omalla oppimisen polullamme ja täydelliseksi tässä lajissa tuskin koskaan pääsee. Joten nautitaan siitä mahdollisuudesta, että voimme oppia ja saada aina vain uusia ahaa-elämyksiä. Se on tämän lajin suola <3

Seuraavaksi keskityttiin laukan hiomiseen. Laukan tahti 1-2-1-2-1-2.... Ensimmäinen tahti takajaloilla ja kaksi viimeistä etujaloilla. Selkeää. Kyllä. "Kummalla istut raskaammin?" kysyy Susanne. Järjen mukaan tietysti ensimmäisellä tahdilla, eli kun takajalat ponnistaa maasta. Mutta ei se olekaan niin yksinkertaista. Koska laukka keinuu eteen ja taakse, tapahtuu helposti se virhe, että etujalkojen koskettaessa maahan, ratsastaja jää liikkeessä jälkeen, jolloin painopiste kallistuu enemmän etujaloille.
(Lisäksi, koska hevosen lapaluu on kiinni rintarangassa vain lihasten ja ligamenttien avulla, olisi ratsuhevoselle ideaalia liikkua painopiste takaosalla.)

No mitä sitten voi tehdä? Liikkeessä liikaa keinuminen aiheuttaa suurta painetta ratsastajan alaselälle ja pahimmillaan voi aiheuttaa selkäongelmia. Tärkein varuste, on meidän oma turvatyö, eli vatsalihakset. Huomasin heti oman asentoni penkissä, ja tunsin aavistuksen häpeää istuessani epämääräisessä vinossa sykkyrässä, ilman tietoakaan vatsalihasten olemassaolosta.

Eli siis tulisi istua dynaamisesti itsensä kannatellen, kun etujalat osuu maahan ja jälleen tiiviisti satulaan takajalkojen ponnistaessa. Ja hengitys. Etenkin pitkät uloshengitykset. Niistä Dietze puhui paljon.

Saman ratsukon kanssa jatkettiin vielä raviharjoituksia. Laukasta siirtyminen piti ajatella pitkänä. "Ole pitkä. Kasva ylöspäin." Harjoitusravissa tulisi Susannen mukaan ajatella niin, että dynaaminen paino on ylempänä kuin fyysinen paino. Eli ajatella staattisesti lihaksilla hieman ylöspäin. Tästä ajatuksesta sain hyvin kiinni. Myöskin käännöksissä sama asia. Lantio ja kädet näyttää suunnan. "Käännä ja kasva" hän sanoi.

Summa summarum. Kaikista tärkein: tasapaino. Kun ratsukko löytää paremman tasapainon, asiat alkavat sujua helpommin, vältytään lihasjännityksiltä (lue: kivulta) ja myös loukkaantumisilta. Ja kaikista tärkein: Tasapaino ei ole jotain, mitä vain hevosen tulee saavuttaa, vaan myös ratsastajan on ymmärrettävä, mistä oman kehon tasapaino koostuu.

Tästä pääset lukemaan selkokielellä kirjoitetun jäsenkorjaaja Mari Metsäpirttilän blogitekstin kehon kantavasta voimasta ja tasapainosta: https://www.metsapirttila.com/keho/mista-kehon-kantava-voima-on-lahtoisin/

Mitä ajatuksia tasapaino ja sen tärkeys sinussa herättää? Kuinka paljon siihen kiinnitetään huomiota valmennuksissa? Millaisia tasapainoharjoituksia sinä teet?

Sina💫

Mihin kesä meni?

Kun aikaa on mennyt näin kauan, ei enään tiedä mistä aloittaa.

Suuria muutoksia on tapahtunut ja siksi blogi ei ole ollut entistäkään aktiivisempi.

Rakas <3

Maisu on siirtynyt ylläpitoon ja jatkaa hommia hyvässä hoidossa. Oma hevosteluni ei ole loppunut, vaan työskentelen edelleen niiden parissa.

Kesällä valokuvasin paljon erilaisia tapahtumia, poneja, hevosia ja ratsukoita. Olen tavannut valtavasti hienoja ihmisiä ja oppinut paljon itsestäni.

Jos jatkan blogia, se luultavasti keskittyy edelleen kasvamiseeni ratsastajana ja hevosen kumppanina. Ja tällä kertaa ei pelkästään istunnallisesti, vaan myös henkisellä tasolla.

Ihanaa syksyä kaikille. Katsotaan mitä tästä vielä tulee. :)

Esteponi ja sen ratsastaja

Ihan en pysty itseäni esteratsastajaksi tituleeraamaan! :D

On se onni kun poni on noin varma siitä mitä tekee! Ihan kuin olisin voinut kuulla ponin sanovan, että "pidä sinä tyttö vaan kiinni niin minä hoidan!" <3

En ole kovin hyvä analysoimaan meidän suoritusta kun olen niin vihreä esteillä. Näin aikuisiällä voi laskea kahden käden sormilla hyppäysten määrän. Korkeimman esteenkin hyppäsin tällä kertaa.

80 cm

Poni tosiaan suoritti hyppäämämme neljän esteen radan erittäin tyylikkäästi. Minun huonot lähestymiset se pystyi hienosti korjaamaan.

Ensimmäisen ristikon jälkeen poni hieman aina lähti kiihdyttämään tuolle yllä olevalle pystylle, jolloin askeleet eivät ihan täydellisesti sopineet ja ponnistus lähti aika kaukaa.

Minua huvitti ihan hirveästi kun juurikin tälle pikku laatikko-esteelle tein aina ihan hirveän tien ja poni tuli vinossa, mutta se kuitenkin hyppäsi. Kunnolla korkeutta ja hoplaa! En aina tainnut olla ihan mukana hypyssä :D

Mutta on tuo poni ihan mieletön! Sen kanssa olisi ihan super mukava kisata esteitäkin :) Kunnon allround-poni.

Blogihaaste - Istunta-analyysi

No nyt päästiin haasteissa sille sektorille, josta minulla kyllä riittää kerrottavaa! Saa nillittää istunnasta ihan luvan kanssa!

Tänä kuva tiivistää jo suurimman osan omista istunta virheistä. Katse niskassa, yläkroppa nojaa sisään, nyrkit auki ja eri tasolla, vasemmasta kyljestä puuttuu kunnollinen tuki joka jättää roikkumaan sisäkaarteeseen...

Kuvatekstistä voi lukea sellaisen rautalanka-tiivistelmän. Mutta yritän nyt kuitenkin vähän monipuolisemmin avata koko hommaa. Varoitus! Kaikkia tämä läpinä ei kiinnosta varmasti yhtään, mutta kirjoitan lähinnä itseäni varten. Uskon myös, että moni painii samojen asioiden kanssa, joten toivon tästä olevan joillekin jotain hyötyä.

Voisin käydä läpi koko sen tuskaisen kehityskaaren hirvittävästä könötyksestä epämääräiseen kenotukseen, mutta ehkä homma pysyy parhaiten kasassa jos puhun niistä tämän päivän ogelmistani (ja ehkä vahvuuksistani?).

Käsistä olen puhunut blogissani paljon. Olen pohtinut hyvää tuntumaa ja sen saavuttamista. Käden paikkaa ja nyrkkien asentoa. Mutta ensimmäisenä on kuitenkin tarkasteltava keskivartaloa. Koko istunta lähtee siitä: kädet, hartiat, pään ja kaulan asento, sekä lantio. 

Koska ihminen on rakennettu niin, että selkäydin on selkärangassa, ja sieltä lähtee koko systeemiä ohjailevat hermosolut ympäri kehoa, pitää ensiksi masteroida sen alueen lihakset. Saada ne toimimaan niin mutkattomasti ettei edes huomaa käyttävänsä niitä. Ja sitä kautta päästäisiin tekemään hienosäätöä raajojen suhteen ja jne.

Mutta ratsastuksessa se ei ole ihan noin suoraviivaista. Kaikki muuttuu heti, kun alle laitetaan liikkuva hevonen. Ensinnäkin pitää oppia hevosen liike ja sen vaikutus omaan kehoon. Miten minun kehoni kuuluu liikkua mukana? Miten olen häiritsemättä hevosta? Kuinka paljon vinouteni vaikuttaa hevoseeni ja sen vinouteen? Aiheutanko hevoselleni lihasjumeja koska olen vino? Näitä kysymyksiä minä kysyn itseltäni usein ja kieltämättä pakottaa pohtimaan istuntaa jokaisen ratsastuksen aikana.

Jos mennään ihan alkuun, niin se että ihminen istuu hevosen selässä "häiritsee" hevosta. Se luo paineen tietylle alueelle selkää ja estää jo itsessään hevosen luonnollista fysiikkaa. Tämän asian kanssa painiskelin vuosi sitten ihan urakalla ja välttelin ratsastusta jottei se aiheuttaisi ponille enempää jumeja. Opin ainakin monia muita liikutusmuotoja. Ratsastuksellinen itsetuntoni oli myös aivan pohjalla, mutta sen nostamiseen ei onneksi tarvittu kuin yksi Laura Loiva.

Kun sain viimein uskoa siihen, että meistä voisi Maisun kanssa viimein tulla ratsukko, aloin ruoskia itseäni suoraksi. Opiskelimme koulussa juuri anatomiaa ja fysiologiaa, joten kaikki tämä tuki kehitystäni "istujana". Aloin ymmärtää syy-seuraussuhteita omassa tuki- ja liikuntaelimistössäni:

Oikea lapatuki:

Oikea lapaluuni on siis aavistuksen verran liian ulkoneva, joka aiheuttaa sen, ettei sen puolen käteni pysy vakaana. Kompensoin sitä jännittämällä hartiaa ylös päin, joka taas pyöräyttää käden liian eteen ja liian ylös.

Korjaaminen?

Oikeiden lihasten vahvistaminen lapaluun stabiloimiseksi ja siten koko käden. Miten? Siihen löytyy ihan omia harjoitteita, mutta itse olen lähinna yrittänyt ratsastaessa vain ajatella lavat taakse ja alas. (sen niminen lihas tärkeässä roolissa, kuin m. serratus anterior)

Alla olevassa kuvassa yritän ilmeisesti asettaa ponia vasemmassa kierroksessa sen suuntaisesti. Todellisuudessa lantioni ratsastaa edelleen enemmän oikeaa kierrosta ja oikea kylkeni jää löysäksi. Istuinluuni ovat niin, että oikea istuinluu on satulassa liian voimakkaasti ja vasen jää täysin ilmaan, koska istun liikaa vasemmalla (siis kirjaimellisesti vinossa).

Vasemmassa kierroksessa kaikki virheet vielä korostuvat kymmenkertaisesti.

Tätä korjaan tuskaisena joka kerta. En oikein ole vielä selvittänyt, että mitkä asiat minut työntävät tuohon asentoon. Toisinaan epäilen sitä, että en saa oikean puoleista lonkkaa riittävän auki. Sama ongelma minulla oli myös kun harrastin vielä tanssia. Ehkä ongelma on rakenteellinen? 

Mutta kaikesta spekulaatiosta huolimatta, oli sitten rakenteellisia puutteita tai ei, minun on päästävä istumaan niin, että paino jakaantuu satulaan tasaisesti. Eli siis vahvemmat kyljet ja lapatuki kuntoon. Unohtamatta toki vatsa- ja selkälihaksia, jotka pitävät alaselän suorana ja istunnan vakaana.

Painopiste liikaa oikealla.

Ponin on vaikeaa asettua ja taipua rehellisesti, kun ratsastaja on menossa väärään suuntaan ja painopiste ei ole keskellä.

Laukan aikana jännityn ylävartalosta ja käsistä katoaa jousto ja pehmeys. (lue: Pyöriikö laukka?)

Kun vertaa kahta alempaa kuvaa, huomaa hyvin sen, miten ratsastan ylävartalolla aina enemmän oikee kierrosta. Oikeassa kierroksessa jopa liitoitellusti ylävartalo kiertyneenä, mutta vasemmassa väkerrän sisäkädellä muka asetusta, mutta ratsastan silti ylävartalolla oikealle. Erittäin sekavia apuja ponille.

Tiedän, että korjattavaa on paljon, mutta koska asiat menevät eteenpäin koko ajan, jaksan uskoa itseeni. Istunnalliset ongelmat ovat siitä hauskoja, että niihin pitää palata aina uudelleen. Toisinaan tietyt virheet toistavat itseään, toisinaan uuden tehtävän opettelu saattaa luoda uuden virheen. Siksi ei voi kuin peräänkuuluttaa valmentajien ammattitaitoa ja ratsukkokohtaista ymmärrystä. 

Jokainen on oma ainutlaatuinen vino itsensä ja kun siihen lisätään hevonen omine jäykkyyksineen, on siinä aikamoinen palapeli ratkaistavana. 

Ratsastajana aion aina vähän ruoskia itseäni istunnan suhteen, sillä kyse ei ole vain minusta, vaan myös eläimestä jonka kanssa tulisi päästä saumattomaan yhteistyöhön. Se onnistuu vain jos suostun näkemään itseni virheellisenä.

Se on ehkä vahvuuteni. Olla rehellisesti virheellinen. 

Tsemppia kaikille omien virheiden korjaamiseen! <3

Pyöriikö laukka?

Minä nyt vielä jatkan laukasta puhumista. Pakko purkaa ajatuksia tässä vaiheessa matkaa.

Kuva vuoden 2013 keväältä

Viime viikolta

Minulla on aina ollut ongelmia Maisun kanssa laukatessa. Ihan aluksi se johtui luultavasti siitä, että kaikki keskittymiseni meni siihen, että se nyt edes laukkaisi allani. Jos aloin yhtään vaikuttaa sen laukkaan, se laski raville. Vähitellen laukkaaminen jäi erittäin vähälle. Pitkiä pätkiä laukattiin oikeastaan vain maastossa.

Maisun vinous myös korostuu laukassa (kuten myös omani!) ja siksi joudun tehdä todella paljon töitä, että laukka tuntuu edes hyvältä ja ei ole sitä tunnetta että kaatuu. Se menee myös helposti kolmitahtiseksi ja etupainoiseksi.

Viime kesä. Aika jännittynyt toi oma jalka...

Ja koska yhdessä vaiheessa aloin luottaa liikaa poniin ja itseeni, päästin Maisun liian etupainoiseen laukkaan, liian pehmeällä kentällä, liian kovaa jyrkkään mutkaan, liian pitkillä ohjilla, ja epäonneksemme kaiken tämän yhteisvaikutuksesta kaaduimme. 

Kummallekaan ei käynyt kuitenkaan mitään. Se oli aika hallittu hidas kaatuminen. Maisulla vähän lihakset jumiutui ja minulla oli jalka hetken kipeänä.

Kuitenkin se on vaikuttanut vuoden verran siihen, että en uskalla kunnolla laukata. Vaikka omalla tallilla kentän pohja on parhaita joilla olen ratsastanut ja sielä todellakin on tilaa, pelkään jokaista kulmaa. Ehkä myös siksi, koska laukassa minulta häviää kontrolli etuosaan. Tunnen miten etupainoinen Maisu silloin on. 

Usein annankin Maisun laskea raville ja tyytyväisena jatkan taas ravityöskentelyä... Eihän se nyt noin voi mennä enää pidempään! Ja onneksi nyt on tapahtunut taas muutama käänteen tekevä onnistuminen.

Ehkä tällä hetkellä suurin ongelma on se, että jännitän ja puristan polvella ja varmaan ihan kaikella muullakin. Mutta on se ihmisen onni, että jotkut sanoo ihan konkreettisesti, että alahan nyt vaan tyttö ratsastaa siellä.

Laura neuvoi muutamia aika hyviä konkreettisia juttuja, joilla saada poni paremmin takajalkojen päälle. Sain muutaman ihan älyttömän hyvän pätkän aikaiseksi näillä ohjeilla! Nyt taas tiedän miltä pitäisi tuntua ja pääsin istumaan kunnolla satulaan.

Jotenka nyt vain aloitetaan se laukan työstäminen. Ja ekaa kertaa on sellainen olo, että mä pystyn siihen! Kiitos tsempparit! <3

Kyllä se sillon hymyilyttää kun alkaa sujua :)

Iloksenne jälleen videota

Videolta löytyy sekä irtohypytystä, jonkin asteista hyppäämistä selästä käsin, harjoitusravi työskentelyä ja kuvia.

Videolta näkee miten paljon poni puskee mun kanssa laukassa takaosaa sisäuralle. Nyt pitää vaan ratsastaa sitä laukkaa.

Mehän ollaan kohta ihan iskussa!!!

Pari kuukautta sitten kun aloiteltiin uudestaan treeniä, tuntui ettei itse osaa enää yhtään mitään ja ponikin oli vähän onnettoman oloinen. Ponilla ymmärrettävästikään ei ollut oikein kuntoa, mutta ei toisaalta ollut minullakaan. Joten, alettiin siis vähitellen yhdessä kohottaa kuntoa!

Muistelin pitkään kaiholla viime kesää, jolloin oltiin molemmat hyvässä kunnossa ja oltiin saatu hiottua yhteistyötä jo melko mutkattomaksi. Kuvittelin, että sen saavuttamiseen tarvittaisiin taas 5 päivää viikossa armotonta treeniä ja vähintään puoli vuotta, mutta kyllähän ne kerran keksityt asiat sieltä löytyi molemmilta aika nopeasti. 

Meidän tärkeimpänä tehtävänä on nyt ollut treenata kevyttä tuntumaa niin, että käsi pysyy mahdollisimman hiljaa, mutta kun se jotain pyytään niin poni seuraa rennosti. Ollaan päästy jo todella hyvään alkuun! Parhaimmillaan minun ei tarvitse kuin avata lantio käännöksen suuntaan, ulkopohje ja kevyt painallus ulko-ohjalla kaulalle ja poni kääntyy ja samalla taipuu ihanasti sisäpohkeen ympärille. Se on mieletön tunne. 

Toisinaan tuntuu, kuin meillä olisi yhteinen mieli. Tehtävien suorittaminen vain tuntuu niin helpolta. Se, että tekee hyvän pohjatyön perusratsastuksen kanssa, avaa ovia vaikeampiin tehtäviin ja helpottaa niiden suorittamista. Ja perusratsastukseen palaaminen on varmasti tärkeää oltiin millä tasolla tahansa.

Nyt kun on saatu tuntuma kuntoon, voidaan alkaa vähitellen siirtää painoa entistä enemmän takaosalle. Maisu on rakenteeltaan hieman takakorkea, joten haasteita löytyy. Minun on myös saatava oma ratsastukseni siihen pisteeseen, että pystyn auttaa ponia parhaani mukaan. 

Tällä hetkellä kuitenkin tärkeää on että liike virtaa selän läpi ja aletaan löytää tahti. Puomit ovat oiva keino tahdin löytämiseen! Poni yleensä syttyy puomeista ja se myös joutuu miettimään mihin jalkansa laittaa. 

Kättä voi kantaa vaikka lisääkin vähän ;)

Ravi meillä sujuu jo aika hyvin. Mutta se laukka... Sitä pitää vaan nyt alkaa harjoittelemaan. Koska ei sitä opi jos sitä ei yhtään harjoittele. Ystäväni sanoi, että mun pitää vaan alkaa ratsastaa sitä laukkaa, eikä vaan kököttää kyydissä. Ja se on kyllä ihan totta. Jännitän vieläkin ihan liikaa, jolloin unohdan ratsastaa. Jopa vähän lamaannun ja jäykistyn. 

Tällä kertaa tosin saatiin muutamia askelia ihan hyvää laukkaa! Kehtaa muutaman kuvankin tänne laittaa. Edelleen silti huomaa, että en istu kunnolla satulassa ja nojaan eteen päin. Jalka on jopa aika paikallaan.

"Eikai me kaaduta?!?"

Ei toi kuski oikeen osaa....

Laukkojen jälkeen on ihana palata ravityöskentelyyn. Se tuntuu niin vaivattomalta askellajilta.

Välillä nostan raamia vähän ylös päin. Yritän tehdä senkin ponin ehdoilla ja niin, että meillä molemmilla riittää rahkeet. 

Voiko kuvasta päätellä kuskin tunnetilan?

Sen pitää olla kivaa

Katsotaan pääsäänkö starttaamaan meidän kisaura. Pitää varmaan vähitellen alkaa miettiä niitä radan (heC) tehtäviä. 

Ainakin meillä alkaa olla jo suhteellisen hyvät eväät.

Kiitokset kuvaajille! Ihanaa voida taas nillittää omista virheistä :)